Meillä pääset työskentelemään ympäristössä, jossa tiimityö ja oppiminen kulkevat käsi kädessä. Kesätyö tarjoaa arvokasta kokemusta ja opit hallitsemaan monipuolisia asiakastilanteita. Liity sinäkin #hyvintekijöiden joukkoon! Tehtäväsi Ohjaajana työskentelet osana kahdeksan hengen moniammatillista tiimiä rauhallisessa ja kodinomaisessa lastensuojeluyksikössä, jossa jokainen lapsi ja työntekijä kohdataan yksilönä. Arki on yhteisöllistä ja tavoitteellista rinnalla kulkemista, jossa omaohjaajatyö on keskeisessä roolissa. Työssäsi rakennat turvallista ja ennakoitavaa arkea sekä tuet lasten ja nuorten kasvua, kehitystä ja kuntoutumista. Työhösi kuuluu lasten ja nuorten päivittäinen ohjaus, arjen taitojen harjoittelu, koulunkäynnin tukeminen, vapaa-ajan toiminnan mahdollistaminen ja haastavien tilanteiden ammatillinen kohtaaminen. Teet tiivistä yhteistyötä huoltajien, sosiaalityöntekijöiden ja eri verkostojen kanssa sekä vastaat asiakastyön dokumentoinnista. Työ on kolmivuorotyötä sisältäen aamu-, ilta-, viikonloppu- ja yövuoroja. Mitä tarjoamme sinulle? Pienessä seitsemänpaikkaisessa Koivupuiston lastenkodissa pääset tekemään merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä, jossa kollegan tuki on aidosti läsnä arjessa. Työyhteisömme on koulutusmyönteinen, kannustava ja avoin uusille ideoille - ohjaajana saat käyttää omaa ammatillista osaamistasi ja vaikuttaa tapaan, jolla työtä tehdään. Saat kattavan perehdytyksen sekä mahdollisuuden kehittää omaa työtäsi ja osallistua yksikön toiminnan kehittämiseen. Työyhteisöllä on kuukausittainen työnohjaus sekä kahdesti kuukaudessa työryhmäpäivä, joissa käsitellään lasten asioita ja kehitetään toimintaa yhdessä. Yhteisöllinen työvuorosuunnittelu tukee työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista. Henkilöstökyselyssä vahvuuksiksi nousivat hyvä työilmapiiri, innovatiivinen työote ja työn merkityksellisyys - nämä näkyvät arjessamme joka päivä. Mitä odotamme sinulta? Toivomme sinulta kykyä kohdata lapset ja nuoret sensitiivisesti ja ammatillisesti sekä halua olla mukana rakentamassa turvallista yhteisöä. Työssä onnistumista tukevat hyvät tiimi- ja vuorovaikutustaidot, kyky toimia sekä itsenäisesti että tiimissä sekä valmius kohdata myös haastavia tilanteita. Eduksi katsomme lastensuojelun työkokemuksen ja nepsy-osaamisen. Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistotasoinen tutkinto (esim. sosionomi (AMK), sairaanhoitaja (AMK), yhteisöpedagogi). Lisäksi edellytämme ajokorttia ja suomen kielen osaamista. Kiinnostuitko? Hienoa! Jätä hakemuksesi Kuntarekryssä mahdollisimman pian. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja täytämme kesätyöpaikan heti sopivan henkilön löydyttyä. Odotamme innolla hakemustasi!