Etsimme asiakkaallemme ruuanlaittotaitoista kahvilatyöntekijää Tampereelle kesän ajaksi! Työn pääpaino on kahvilatyöntekijän tehtävissä eli pitää sisällään kassatyöskentelyä ja asiakaspalvelua, sämpylöiden tekoa, kahvilan siivousta, tiskausta jne. Lisäksi työnkuvaan kuuluu lounasruuan valmistusta sekä keittiön avustavia tehtäviä. Työvuorot ajoittuvat 05.00-18.00 välille siten, että vuoroviikoin tehdään aamu- ja iltavuoroa. Aamuvuoroon kuuluu kahvilan avaustoimet ja iltavuoroon sulkeminen. Kokonaistyöaika on 37,5h/vko ja töitä tehdään ma-pe. Työsopimus solmitaan Henkilöstöliigan kanssa määräaikaisena toukokuun alusta elokuun puoliväliin, ja syksyllä on mahdollisuus vakituiseen jatkoon. Odotamme sinulta kokemusta lounaskahvilassa työskentelystä ja mielellään myös lounasruuan valmistamisesta isoille asiakasmäärille. Lisäksi toivomme, että kykenet hoitamaan työsi itsenäisesti ja pärjäät kiiretilanteissakin. Suurtalouskokin koulutus katsotaan eduksesi ja hygieniapassi on luonnollisesti pakollinen. Työkieli on suomi. Tarjoamme mukavan työn perinteikkäässä lounaskahvilassa, jossa työpäivät eivät takuulla käy tylsiksi. Palkkaus määrittyy MaRa TES:n mukaan. Henkilöstöliigan työntekijänä saat henkilökohtaisen HR-henkilön tuen koko työsuhteesi ajalle. Kiinnostuitko? Hienoa! Jätä yhteystietosi helposti parissa minuutissa. Lisätietoja tehtävästä antaa Aleksi Hyytinen, 040 1968986,. Henkilöstöliiga: Henkilöstöliiga on Etelä-Suomen vahvimpia henkilöstöpalvelualan yrityksiä. Satojen työntekijöidemme joukosta löytyy teollisuuden, logistiikan-, kiinteistö- ja ravintola-alan osaajia, sekä toimistotyön ja palvelualan työntekijöitä. Olemme aktiivinen asiantuntijayritys ja tavoitteenamme on saada työntekijämme viihtymään. Henkilöstöliiga on Henkilöstöala HELAn jäsen. Henkilöstömme on vakuutettu LähiTapiolassa tapaturmien varalta ja työterveyshuolto on järjestetty Mehiläisessä. Vuoden 2025 Henkilöstöliigan työtyytyväisyyskyselyssä saimme kiitosta työntekijöiltämme ammattimaisesta ja yhdenmukaisesta kohtelusta sekä mieluisista työtehtävistä. Lisäksi saimme positiivista palautetta myös hyvästä tavoitettavuudesta ja viestinnästä. Katso kaikki avoimet työpaikkamme täältä: