Haemme lääketyöntekijää vakituiseen työsuhteeseen Päijät-Hämeen hyvinvointialueen sairaala-apteekkiin, Lahteen. Päijät-Hämeen keskussairaalassa toimiva sairaala-apteekki huolehtii Päijät-Hämeen hyvinvointialueen lääkehuollon palveluista. Toimintamme painopisteitä ovat lääketoimitus ja -logistiikka, lääkkeen valmistuspalvelu, solunsalpaajavalmisteiden käyttökuntoon saattaminen. Lääkehuollon tulosalueella työskentelee reilu 50 alan ammattilaista, joista noin puolet sairaala-apteekissa. Sairaala-apteekin lääketyöntekijät työskentelevät kiertävissä tehtävissä lääkelogistiikassa sekä avustavissa tehtävissä lääkevalmistuksessa ja solunsalpaajien käyttökuntoon saattamisessa. Oman osaamisesi pohjalta suunnittelemme perehdytyksen tarvittaviin tehtäviin. Työ on osittain fyysisesti vaativaa, mutta tehtävän vaihtuessa viikottain työnkuva on monipuolinen ja vaihteleva. Työaikamuoto on keskimääräinen yleistyöaika (114 h 45 min kolmessa viikossa) ja työaika vaihtelee tehtävän mukaan päivän päättyessä viimeistään klo 16. Ja viikonloppuisin olemme vapaalla! Toivomme sinulta itsenäistä, huolellista ja vastuuntuntoista työotetta sekä kiinnostusta uuden oppimiseen. Jokaisen lääkehuollon ammattilaisen työpanos ja hyvät yhteistyötaidot ovat tärkeitä tuottaessamme lääkehuollon palveluita potilaan parhaaksi. Työyhteisömme jäsenenä saat: - Ammatistaan ylpeän työyhteisön ja kannustavan ilmapiirin, joka auttaa pitämään motivaation kohdallaan - Työelämän sujuvaa yhteensovittamista arjen kanssa, olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa - Työterveyspalvelut ja niihin kuuluvan Terveyssovelluksen Arvostamme myös laadukasta vapaa-aikaa. Saat käyttöösi Epassi Flex -kokonaisuuden sisältäen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedut. Etua voi saada korkeintaan 400 euroa kalenterivuodelta riippuen työsuhteen kestosta. Lisäksi tarjoamme lomaetuja sekä työyhteisön tapahtumat ja virkistyspäivät. Jokainen työntekijämme on työntekijäyhdistys Pähe ry:n jäsen. Pähellä on useita vapaa-ajanosastoja kuorosta salibandyyn, ja se onnistuu usein neuvottelemaan meille edullisempia lippuja alueen tapahtumiin sekä alennuksia erilaisiin palveluihin. Yleisten kelpoisuusehtojen lisäksi edellytämme lääkealan ammatillista perustutkintoa (lääketeknikko, lääketyöntekijä) tai soveltuvaa tutkintoa lääkealalta. Tehtävään valittu henkilö on velvollinen esittämään todistuksen terveydentilastaan ja huumausainetestiä koskevan todistuksen. Valitulle hakijalle tehdään turvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki, 726/2014). Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika. Työskentelykielemme on suomi, joten odotamme sujuvaa suullista ja kirjallista, vähintään B1-tason suomen kielen taitoa. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja täytämme tehtävän sopivan henkilön löydyttyä, joten jätäthän hakemuksesi pian. Anna tarinasi jatkua Päijät-Hämeessä. Tervetuloa joukkoomme!