Tarjolla mielenkiintoinen työ erityisnuorten parissa! Ammattiopisto Spesia on kasvuvoimainen ja arvopohjaltaan vahva ammatillinen erityisoppilaitos, jossa työskentely koetaan merkitykselliseksi. Meillä jokainen saa loistaa – niin opiskelijat kuin työntekijät. Johtotähtiämme ovat opiskelijoiden ja työntekijöiden arvostus ja onnistuminen, monimuotoinen työelämä ja yhdenvertainen yhteiskunta. Olisitko sinäkin yksi meistä spesialaisista? Haemme päätoimista erityisopettajaa ajoneuvoalan perustutkintoon pienkonemekaanikon osaamisalalle Järvenpäähän vakituiseen työsuhteeseen 01.08.2026 alkaen Erityisopettajana tehtävänäsi on olla kokonaisvastuussa omien opiskelijoidesi opetuksesta ja ohjauksesta, opintojen etenemisestä sekä opintojen henkilökohtaistamisesta. Vastaat pedagogiikan johtamisesta ja toteuttamisesta koulutusten tai tutkinnon perusteiden sekä koulutusten toteutussuunnitelmien ja strategian mukaisesti. Ydintaitojasi on arvioida, millä tarkoituksenmukaisilla menetelmillä saavutetaan parhaimmat oppimistulokset. Tekemällä oppiminen on meillä ammatillisessa koulutuksessa luontainen tapa oppia ja osaamista meillä hankitaan monipuolisissa oppimisympäristöissä aidoissa työelämän työtehtävissä osallistumalla ja tekemällä. Osaamisesi ytimessä on opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointitaidot. Sinulta hakijana toivomme lisäksi - vankka osaamista ajoneuvoalan opetuksessa - vahvaa käytännön osaamista ajoneuvoalan tehtävistä ja kokemusta alan työelämästä - kykyä siirtää työelämässä hankittu osaaminen opetukseen niin, että opiskelijat saavat aidosti työelämälähtöisen oppimiskokemuksen - halua ja taitoa ylläpitää sekä kehittää hyviä työelämäsuhteita yhteistyössä alan yritysten ja organisaatioiden kanssa - osaamista opettaa opiskelijoita työpaikalla oppimisen jaksoilla ja tukea heidän ammatillista kasvuaan yhteistyössä työelämän toimijoiden kanssa - kokemusta erityisnuorten parissa työskentelystä - hyviä pedagogisia ja ohjauksellisia taitoja - vastuullista otetta työhön - hyviä yhteistyötaitoja - laaja-alaista toimialatuntemusta ja yrityselämän verkostoja. - B-ajokorttia ja kykyä ajaa minibussia (1+8 henkilöä) Vakituiseen työsuhteeseen valittavalta hakijalta edellytämme opetustehtävän kannalta soveltuvaa ammatillisen erityisopettajan kelpoisuutta (Asetus 986/1998 opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista). Pätevien hakijoiden puuttuessa voimme harkita epäpätevän henkilön palkkaamista määräaikaisesti enintään vuodeksi. Spesiassa pääset osaksi loistavaa moniammatillista työyhteisöä yhteiskunnallisesti merkityksellisen työn pariin. Työnantajana haluamme varmistaa, että meillä arki sujuu mutkattomasti, kannustamme toinen toistamme, uskallamme kokeilla rohkeasti uutta ja kehitämme jatkuvasti omaa työtämme ja osaamistamme. Palkkauksessa ja muissa työsuhteen ehdoissa noudatamme Yksityistä opetusalaa koskevaa työehtosopimusta. Tehtävässä sovelletaan opettajan vuosityöaikaa. Tehtävän palkkahaarukka on noin 4075-5448 € / kk. Tehtävästä maksettava kuukausipalkka riippuu henkilön koulutuksesta ja aiemmin kertyneestä tehtävään olennaista hyötyä tuovasta työkokemuksesta. Mainittu palkkahaarukka koskee vaadittavan kelpoisuuden täyttäviä henkilöitä. Tehtävään valitun on toimitettava nähtäväksi lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Olemme savuton työnantaja. Jos sinulle heräsi tehtävästä kysyttävää, ole rohkeasti yhteydessä palvelupäällikköömme Jarkko Seiluri, / p. +358 447651511. Jäämme innolla odottamaan hakemustasi, jonka pyydämme lähettämään 29.3.2026 mennessä ilmoituksessa olevan hakulinkin kautta (ei sähköpostitse), kiitos paljon! Tarjoamme - Työtä yhteiskunnallisesti merkityksellisessä organisaatiossa - Hyvän perehdytyksen ja työyhteisön jatkuvan tuen - Lakisääteistä kattavamman työterveyshuollon - Vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen - Hyvät koulutus- ja kehitysmahdollisuudet - Epassi-edun Ammattiopisto Spesia Oy Ammattiopisto Spesia on ammatillinen erityisoppilaitos, joka tarjoaa valmentavaa ja tutkintotavoitteista koulutusta sekä yksilöllistä tukea yli 1500 opiskelijalle. Vaativan erityisen tuen asiantuntijaorganisaationa tarjoamme myös palveluita ja täydennyskoulutuksia ammattilaisille ja perheille. Päätoimipaikkamme ovat Järvenpää, Jyväskylä, Pieksämäki ja Turku, ja toimimme yhteensä 12 paikkakunnalla rannikolta Savoon. Spesia on rohkeasti toimintaansa kehittävä ja aktiivisesti yhteistyötä tekevä, yli 750 osaajan moniammatillinen työyhteisö. Suurimmat henkilöstöryhmämme ovat koulunkäynninohjaajat, opetuksen ohjaajat ja opettajat. Lisäksi meillä työskentelee loistoporukka hallinto-, asumis-, opiskelija-, työelämä-, asiantuntija- ja tukipalveluissa. Me spesialaiset haluamme olla merkityksellinen, mutkaton ja yhdenvertainen organisaatio, ja siksi olemme yhdessä valinneet ne arvoiksemme. Olisitko sinäkin yksi meistä? Puhelin: 044 765 1511 Sähköposti: Sijainti: Mannilantie 27, 04400 Järvenpää