Pannukakkutalo Levi etsii uutta Franchising yrittäjää. Levi on todella vilkas ja hektinen liikepaikka ja ravintolan pyörittämiseen sinun pitää pystyä antamaan 110%. Toivommekin, että sinulla olisi jo kokemusta yrittäjyydestä tai aiempi työnkuva tukisi tätä. Myös aiempi työskentely turistipaikoissa olisi suotavaa, jotta tietää mihin on ryhtymässä. Ravintola on toiminut Levillä yli kymmenen vuotta sekä myyntien että asiakasvirtojen kasvaessa vuosien varrella. Pannukakkutalo toimii vuokratiloissa jotka on myös mahdollista ostaa omaksi. Kaikki tarvittavat laitteet ja kalusto löytyy, jonka uusi yrittäjä lunastaa itselleen sopimuksen mukaan. Saat käyttöön ainutlaatuisen Pannukakkutalo-liiketoimintamallin sekä jatkuvan tuen pannukakkujen täyteisellä matkalla. Meidän kanssa et ole yksin, vaan olemme tukenasi jatkuvasti. Saat myös koulutuksen, jossa käydään läpi mm. ravintolatoiminnan käytännön asioita sekä Pannukakkutalo-käsikirjat, jotka sisältävät kirjallisia ohjeita liiketoiminnasta ja yhteistyöstä. Käytännössä kaikki kassajärjestelmästä työvaatteisiin on mietitty sinulle valmiiksi. Pääset toki myös itse vaikuttamaan asioihin ketjun jäsenenä. Kerromme mielellämme lisätietoja toiminnasta sekä yrittäjäksi ryhtymisestä. Ota rohkeasti yhteyttä ja ryhdy mukaan yhdeksi yrittäjistä kovassa kansainvälisessäkin kasvussa olevaan Levin matkailukeskukseen! Lisätietoja ja yhteydenotot sähköpostitse.