Työtehtävät sijoittuvat pääsääntöisesti ma-pe klo 8–16 välille, mutta voi sisältää myös ilta- ja viikonlopputyötä. Työssä noudatetaan yleistyöaikaa (38 h 15 min/ vko). Eduksi katsomme, että hakijalla on alalle soveltuva koulutus tai käytännön työkokemusta lastenohjaajan tai lastenhoitajan tehtävistä sekä valmiudet kristilliseen kasvatukseen liittyvissä tehtävissä, esimerkiksi kerhohartauksien pitämisessä, sekä musiikillisia valmiuksia. Työn palkkaus on KirVESTES: n vaativuusryhmä 402 mukainen (peruspalkka 2575,98 €e/kk). Lisäksi voidaan maksaa aikaisemman työkokemuksen perusteella määräytyvää kokemuslisää sekä mahdollista suorituslisää, joka vahvistetaan vuosittain. Käytössäsi ovat laaja työterveyshuolto, lounasetu sekä liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu (epassi). Hakijan tulee olla Suomen evankelisluterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen ja hänen on ennen työn alkamista esitettävä lasten ja nuorten parissa työskenteleviltä edellytettävä rikostaustaote. Tehtävässä on 6kk koeaika. Hakuaika tehtävään on ti 31.3. klo 15 mennessä. Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen jätetään mieluiten pdf-muodossa osoitteeseen. Otsikkokenttään Hakemus lastenohjaajan tehtävään.