Kemin kaupungin hyvinvointitoimialalla lasten ja nuorten palveluissa on haettavana päätoimisen tuntiopettajan tehtävä, kotitalous, ajalle 1.8.2026-31.7.2027. Tehtävään kuuluu luokanvalvojan ja oppilaskunnan ohjaajan tehtävät. Työ sijoittuu tehtävän alkaessa Hepolan koululle. Hepolan koulun on noin 300 oppilaan ja 45 työntekijän yhtenäiskoulu. Koulussamme on myös kolme kuntouttavan ja kaksi pidennetyn (varhennetun) oppivelvollisuuden opetuksen erityisluokkaa sekä Hepolan päiväkoti että nuorisotila Siipi. Toiminta-ajatuksemme on Oppiva opinreitti yksilöllisesti ykkösestä ysiin. Koulullamme on ISO 14001:2015 Ympäristösertifikaatti, jonka mukaisesti toteutamme kestävän kehityksen toimintaperiaatteita. Lisäksi koulullamme on myös ISO 45001:2018 Terveys- ja turvallisuussertifikaatti. Meillä on myös Luma Steam -sertifikaatti. Koulussamme on myös kehitetty lasten ja nuorten hyvinvointia parantava PersonalTrainer-malli, joka on levinnyt valtakunnallisesti. Meillä on myös aktiivinen oppilas- ja eko-oppilaskuntatoiminta. Haemme koulullemme oppilaslähtöistä ammattilaista ja hyvää työkaveria joukkoomme. Edellytämme sitoutumiskykyä koulun yhteisiin arvoihin ja kasvatuskäytöntöihin, hyviä yhteistyötaitoja, oppilaslähtöisyyttä ja ratkaisukeskeisyyttä, sekä kokonaisvaltaista otetta oppilaisiin, luokkaan ja luokkatyöskentelyyn. Olemme kehitysmyönteinen ja innovatiivinen työyhteisö. Kehitämme jatkuvasti koulun käytänteitä parempien oppimistulosten aikaansaamiseksi. Arvostamme kokemusta ja kiinnostusta toiminnalliseen opettamiseen, yhteisopettajuuteen, toimintakulttuurin kehittämiseen, digitaitoihin ja kielitietoiseen opetukseen. Lapin hyvinvointialueella kehitetään lasten ja nuorten elintapaohjausta, jossa olemme kouluna mukana. Lisäksi olemme kummiluokkayhteistyössä (digiraati) nuorisoministeri Poutalan kanssa. Tarjoamme sinulle hyvän perehdytyksen tehtävään ja työsi tueksi säännöllisesti kokoontuvan työyhteisön. Käytössäsi on jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja kuten ePassi, työterveyshuolto sekä Kemi Cardilla saatavia etuja eri liikkeistä. Kemi on savuton työpaikka. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Valitun tulee esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustasta annetun lain (504/2022) mukainen rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Tehtäväkohtainen palkka 3437,99 €. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Hakemukset täytetään Kuntarekryn kautta.