Mikkelin vankila on 110-paikkainen, tutkinta- ja täytäntöönpanovankilana toimiva suljettu vankila, joka sijaitsee aivan Mikkelin keskustassa. Mikkelin vankilassa työskentelee n. 70 henkilöä. Mikkelin vankila on profiloitunut sakkovankien sekä seksuaalirikoksista epäiltyjen tai tuomittujen kanssa työskentelyyn. Vartijana olet sosiaalisessa ammatissa ja tärkeä osa työssäsi on läsnäololla ja vuorovaikutuksella. Vartijana huolehdit arjen sujumisesta vankilassa, vastaat osaltasi vankilan turvallisuudesta ja toiminnoista, vankilan järjestyssäännön ja päiväjärjestyksen noudattamisesta. Toimit sekä itsenäisesti että moniammatillisissa tiimeissä. Turvallisuustehtäviin kuuluvat muun muassa vartiointi-, valvonta- ja kuljetustehtävät vankilassa sekä vankilan ulkopuolella ja tarvittaessa niiden suunnitteluun osallistuminen. Vartijan työnkuva sisältää vankien ohjaamiseen ja rangaistusajan suunnitelmien toteuttamiseen liittyviä tehtäviä. Ohjaustehtäviin kuuluvat erityisesti tutkintavankilan olosuhteissa keskeisessä asemassa oleva vangin tulotilanteen haltuunotto. Lisäksi rangaistusajan seuranta ja vangin palveluohjaus tarkoituksenmukaisiin toimintoihin, sekä vangin hakemusten kirjaaminen, niihin lausuminen ja hakemusten kirjaus ja valmistelu Rikosseuraamuslaitoksen käytössä olevaan asiakastietojärjestelmään. Tehtävässä korostuu aktiivinen vuorovaikutus vangittujen kanssa. Vartijan työssä pääsee aidosti vaikuttamaan asiakaskuntaan ja tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä uusintarikollisuuteen vaikuttamalla.