Receptionists (general)

Toimistosihteeri

Suomussalmen kunta
Finland
Full-time
Direct hire

Haemme toimistosihteeriä sivistyspalvelujen hallinnollisten ja talouteen liittyvien tehtävien sekä eri palveluyksiköiden toimistotehtäviin liittyvien tehtävien hoitamiseeen. Toimistosihteerin tehtävänkuva on laaja, palvellen kunnan suurimman toimialan kaikkia palveluyksiköitä sekä toimialarajat ylittäen myös muita, tehtävänkuvaan kuuluvien vastuiden mukaan. Toimistosihteerin keskeisiin tehtäviin kuuluvat sivistysjohtajan alaisuudessa sivistyspalveluiden toimistosihteerinä toimiminen, henkilöstö- ja luottamushenkilöhallinnon (lautakunta) valmistelevat toimistotyöt, sivistyslautakunnan sihteerinä/pöytäkirjanpitäjänä toimiminen sekä kunnan muiden toimialojen kanssa tehtävä toimisto- ja hallintotehtävien yhteishoito mm. Telia-pääkäyttäjänä toimiminen. Työnkuva sisältää lisäksi taloushallinnon tukitehtäviä, kuten ostolaskujen käsittelyä, talousraportointia, talousarvioon ja tilinpäätökseen liittyvää valmistelua mm. henkilöstökustannusten osalta sekä ko. kirjojen kokoamista, maksuliikenteen seurantaa sekä erilaisia kirjanpidollisia tehtäviä ja selvityksiä mukaan lukien sivistyspalveluiden hanke- ja projektitoimintaan liittyviä tehtäviä. Toimistosihteerin tehtävänkuvaan voidaan osittain sisällyttää myös viestintään liittyviä tehtäviä valittavan henkilön osaamisen ja mielenkiinnon mukaisesti. Toimistosihteerin kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammatillinen tutkinto tai korkeakoulututkinto hallinnon tai talouden alalta. Tehtävä täytetään määräaikaisena 4.5.2026 - 31.7.2026 (tai sopimuksen mukaan) ja tehtävä jatkuu vakituisena 1.8.2026 alkaen. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Toistaiseksi voimassa olevissa palvelussuhteissa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Valituksi tulleen on päätöksen tiedoksi saatuaan esitettävä 30 vuorokauden kuluessa ennen tehtävän vastaanottamista hyväksyttävä todistus terveydentilastaan (T-todistus) työnantajalle. Hakuaika päättyy 15.3.2026 kello 15.00.

Translated