Hei varhaiskasvatuksen opettaja, tervetuloa töihin Suonenjoen varhaiskasvatuspalveluihin! Haemme osaavaan ja iloiseen joukkoomme varhaiskasvatuksen opettajaa toistaiseksi voimassa olevaan toimeen 1.8.2026 alkaen. Pidämme tärkeänä sensitiivistä vuorovaikutusta ja positiivista suhtautumista lapsiin, perheisiin ja työkavereihin. Arvostamme pedagogista työotetta sekä halua olla mukana kehittämässä varhaiskasvatusta. Alkusijoituspaikkana on Kopolan päiväkoti, jossa on kaksi määräaikaista päiväryhmää, vuorohoitoa ja esiopetusta. Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, arvioinnista ja kehittämisestä sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Suonenjoen varhaiskasvatus- ja esiopetuksen opetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman ja lapsen vasun mukaisesti. Esiopetuskelpoisuus ja kokemus vuorohoidosta katsotaan eduksi. Työyhteisömme arvostaa sekä nuoria työkokemustaan kartuttavia, että jo pidemmälle työurallaan edenneitä työntekijöitä. Työnantaja kannustaa henkilöstöään kehittämään ammattitaitoaan arjen työn rinnalla. Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75§) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005). Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomenkielen suullista ja kirjallista taitoa. Työsuhteen alussa noudatetaan 6 kk koeaikaa. Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Ennen valitun vahvistamista valitun on esitettävä terveydentilastaan hyväksyttävä todistus, joka on hankittu Suonenjoen kaupungin työterveyshuollosta.