Haemme kahta vakituista varhaiskasvatuksen opettajaa uudehkoon 2024 valmistuneeseen Aarrekartan päiväkotiin 3.8.2026 alkaen. Päiväkodissamme on 8 lapsiryhmää 0-6 -vuotiaille lapsille. Vielä pystyt vaikuttamaan, minkä ikäisten ryhmässä haluaisit työskennellä tulevana syksynä. Aarrekartan päiväkodissa näkyy iloinen ilmapiiri, kehittämisen meininki ja yhteenkuuluvuuden tunne. Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä. Toiminnan keskiössä Aarrekartassa on positiivinen pedagogiikka, leikki, pienryhmätoiminta ja lasten osallisuus. Lisäksi meille on erittäin tärkeää luottamuksen rakentaminen lapsia ja huoltajia kohtaan sekä sensitiivinen vuorovaikutus ja läsnäolo. Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista. Yhteistyössä muiden varhaiskasvatuksen työntekijöiden kanssa huolehdit siitä, että jokainen lapsi tulee kuulluksi ja pääsee aktiiviseksi toimijaksi omassa ryhmässään. Työssäsi pääset toteuttamaan tavoitteellista varhaiskasvatusta yhdessä tiimisi kanssa. Meillä saat vaikuttaa omien työpäiviesi sisältöön ideoimalla lapsilähtöistä toimintaa ja tuomalla oman osaamisesi osaksi työyhteisöämme. Arvostamme ratkaisukeskeistä toimintatapaa, jossa kaiken keskiössä on lasten sensitiivinen kohtaaminen sekä vuorovaikutus. Aarrekartan päiväkoti sijaitsee Kurttilassa rauhallisella pientaloalueella. Olemme luonnon keskellä ja merenrannalle on 15 minuutin kävelymatka. Päiväkodissamme on modernit toimivat tilat. Meillä on neljä siipeä kahdessa kerroksessa ja jokaisessa siivessä on kaksi lapsiryhmää. Jokaisella ryhmällä on kaksi isoa ryhmähuonetta sekä paljon jakotiloja käytävällä. Lisäksi liikkuminen on mahdollista niin liikuntasalissa, nassikkapainihuoneessa kuin ryhmätiloissakin, josta löytyy renkaita, köysiä ja puolapuita. Piha on hieno ja monipuolinen alue, jossa voi keinumisen ja kiipeilyn lisäksi pelata pallopelejä pelialueella tai pyöräillä potkupyörillä ajoradalla. Lähimetsään pääsee melkein suoraan päiväkodin pihalta. Yksikössämme toimii varhaiskasvatusyksikön johtajan lisäksi apulaisjohtaja, joka tukee lapsiryhmien pedagogista toimintaa. Henkilöstön hyvinvointi on meille tärkeää ja panostamme työhyvinvointiin olemalla läsnä ja tukena arjessa, jossa jokaisen työpanos on tärkeä osa kokonaisuutta. Opettajien sak-ajat ovat suunniteltu työvuorolistoihin. Palavereiden ja suunnitteluaikojen pitämiseen meillä on useita työtiloja. Yksikössämme työskentelee myös varhaiskasvatuksen erityisopettaja, joka toimii ryhmien pedagogisena tukena. Tarjoamme sinulle mentorointiohjelmamme tuen aloittaessasi varhaiskasvatuksen opettajan työt. Mentorointiryhmän tuella espoolainen varhaiskasvatus tulee sinulle tutuksi ja opit tunnistamaan omat vahvuutesi ja osaamisesi. Samalla saat aineksia omaan ammatilliseen kasvuun ja työhyvinvointiin. Pääset keskustelemaan kokeneen mentorin kanssa uran alkuvaiheeseen liittyvistä iloista ja haasteista, ja tutustut myös muihin varhaiskasvatuksen opettajina aloitteleviin kollegoihin. Työpaikan nimi ja osoite: Aarrekartan päiväkoti, Aarrekartantie 4, 02780 Espoo Työaika: 38 h 15 min/viikko Tehtävä on vakinainen 3.8.2026 alkaen Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian! Tämä työpaikka on esteetön. Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus. Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen opettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus) tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005). Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat. Edellytämme modernia pedagogista ajattelua, yhteistyötaitoja ja ammatillista työotetta. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen. Arvostamme hyviä tiimityötaitoja ja intoa kehittää päiväkotimme toimintaa jatkuvasti. Tervetuloa joukkoomme kasvattamaan vastuullista ja välittävää uutta sukupolvea! Edelläkävijöiden Espoo - rohkeus uudistaa, taito kehittää Espoo on edelläkävijöiden kaupunki. Työnantajalupauksemme - rohkeus uudistaa, taito kehittää - näkyy arjessamme sujuvana työnä, osaamisen pitkäjänteisenä kehittämisenä ja fiksuna johtamisena. Rakennamme yhdessä kaupunkia, jossa työn merkitys on selkeä ja asiantuntijuutta arvostetaan. Tuemme ammatillista oppimistasi ja kehittymistäsi sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista joustavilla käytännöillä. Toimintamme perustuu avoimuuteen ja luottamukseen, ja kohtaamme toisemme arvostavasti. Olemme sitoutuneet yhdenvertaisuuden edistämiseen ja toivomme työyhteisöömme eri-ikäisiä, eri taustoista ja eri kieliä puhuvia osaajia. Tehtävään ja hakuprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä tehtävän lisätietojen antajaan. Erityistarpeisiin liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä:. Käsittelemme yhteydenotot luottamuksellisesti. Lue lisää: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/