Onko oppilaiden oppiminen ja onnistuneen koulupäivän tukeminen sinulle tärkeä ja innostava tehtävä? Tehtävään valittava opettaja palkataan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamalle koulutuksellisen tasa-arvon hankkeelle. Tehtävät painottuu inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistamiseen ja kehittämiseen. Tehtävän hoitaminen edellyttää luontevaa otetta yhteisopettajuuteen, samanaikaisopettajuuteen ja eriyttämiseen sekä vahvaa yhteistyötä huoltajien, opiskeluhuoltoryhmän ja muiden tukipalveluiden kanssa. Tavoitteena on mm. vahvistaa oppilaiden valmiuksia ja taitoja sekä tukea oppilaiden oppiaineissa edistymistä eri oppiaineissa. Opetusvelvollisuus on 24 tuntia viikossa. Odotamme valittavalta laajaa osaamista oppimisen tuen lainsäädännöstä ja siihen liittyvästä toimintakulttuurista. Lisäksi arvostamme kehittämismyönteistä otetta. Erityisluokanopettajan kelpoisuus voidaan katsoa eduksi. Tarjoamme mahdollisuuden toimia tuen tiimin kapteenina ja johtotiimin jäsenenä. Kokemus tai kiinnostus johtotiimityösketelyä kohtaan voidaan laskea eduksi. Kasakkamäen koulu on noin 260 oppilaan kaksisarjainen alakoulu luonnonläheisessä miljöössä läntisessä Lahdessa. Visiomme "Yhdessä kehittyen elämää varten" kuvastaa vahvaa yhteisopettajuuden, tiimityöskentelyn ja taitopedagogiikan kulttuuria sekä kannustaa meitä ylläpitämään hyvää työskentelyilmapiiriä. Meillä on ollut tapana viihtyä! Kelpoisuusvaatimuksena on erityisopettajan kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole, tehtävä voidaan täyttää hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta virkaan. Tehtävän hoito edellyttää hyvää suomen kielen taitoa. Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 16.3. klo 15.00. Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla! https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/ Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen virike-, hieronta- ja terveysetu. Lisäksi olet oikeutettu Edenredin työmatkaetuun ja sovittuihin lounastarjouksiin. Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 21 koulussa. Oppilaita on reilu 10 000, opettajia ja koulunkäynninohjaajia noin 1 200.