Urjalan varhaiskasvatus elää dynaamista ja kehittämismyönteistä aikaa. Kuntamme on koulutusmyönteinen ja Urjalassa satsataan lasten oppimisympäristöihin. Urjala sijaitsee eteläisellä Pirkanmaalla hyvien liikenneyhteyksien varrella, noin 45 minuutin päässä Tampereelta. Työnantajana Urjalan kunta on osaamista ja työhyvinvointia arvostava, vastuullinen ja työntekijäystävällinen. Työnantaja auttaa vuokra-asunnon hankinnassa. Kunnan työntekijöiden käytössä on e-passi ja maksuton kuntosaliavain. Urjalassa osan SAK-ajasta saa tehdä kotona. Arvostamme varhaiskasvatuksen osaamista, joustavuutta sekä kykyä oma-aloitteiseen toimintaan yhdessä muun kasvatusyhteisön kanssa. Etsimme joukkoomme aktiivista, hyvän vuorovaikutuksen omaavaa, organisointikykyistä ja pedagogiikan taitavaa varhaiskasvatuksen opettajaa. Työsuhteen kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 540/2018 mukainen kelpoisuus huomioiden siirtymäsäännöksen mukaiset hakijat. Pätevien hakijoiden puuttuessa myös ei-pätevät ja opintojenloppuvaiheessa olevat hakijat otetaan huomioon. Palkkaus ja työehdot ovat OVTES:n mukaiset. Hakemuksen liitteeksi tulee liittää kelpoisuuden osoittavat todistukset. Alkuperäiset todistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Tehtävään valittujen tulee esittää nähtäväksi lasten kanssa työskenteleviltä edellytettävä laissa (504/02) tarkoitettu rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Työsuhteessa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa.