Haemme nyt TARVITTAESSA TÖIHIN KUTSUTTAVIA MONIPALVELUTYÖNTEKIJÖITÄ asiakaskohteisiimme OULUUN. Tässä tehtävässä vastaat tuuraustarpeen mukaisesti keittiön tehtävistä koulu- ja päiväkotikohteissa Tuiran, Hönttämäen, Otokylän, Taskilan ja Koskelan alueilla. Tehtäviin kuuluu esimerkiksi astiahuoltoa, energialisäkkeiden valimistusta, lounaan lämmitystä ja välipalojen valmistusta sekä esillelaittoa. Lisäksi tehtäviin kuuluu omavalvonta. Vastaat myös erikoisruokavalioiden tarjoilusta. Työpäiviin kuuluu myös ylläpitosiivouksen tehtäviä, mutta painotus on kuitenkin keittiöpuolen työssä. Sinulla on jo aikaisempaa kokemusta vastaavista keittiöpuolen tehtävistä ja valmius itsenäiseen työskentelyyn. Työkohde saattaa joskus vaihtua keskellä päivää, joten toivomme sinulta joustavaa asennetta. Ajoittain pystymme tarjoamaan sinulle pidempiä tuurauksia ja vuoroja myös muissa Oulun alueen kohteissamme. Omasta autosta on tehtävässä etua, jotta pääset kulkemaan sujuvasti useassa kohteessamme. Maksamme auton käytöstä kilometrikorvaukset. Työvuorosi ovat pääsääntöisesti arkisin sijoittuen tuuraustarpeen mukaan kello 06.00 - 15.00 välille. Tämä työsuhde on vakituinen ja tarvittaessa töihin kutsuttava. Työt alkavat sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Tehtävästä maksetaan vähintään Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita koskevan työntekijöiden työehtosopimuksen palkkaryhmän 2 mukaista palkkaa kokemusvuosista riippuen 11,87-13,20 €/h sekä mahdolliset työaikalisät toteutuneiden työtuntien mukaisesti. ISS on paikka juuri sinulle! Meillä saat paikan, jossa voit kasvaa: meillä voit rakentaa oman urapolkusi ja hyödyntää monipuolisia koulutusmahdollisuuksiamme. työyhteisön, jossa arvostamme monimuotoisuutta sen kaikissa merkityksissä, meidän tiimissämme voit olla oma itsesi. vakaan ja luotettavan työpaikan, jossa voit luottaa siihen, että palkkasi maksetaan oikein ja ajallaan. Erityisiä onnistumisia huomioimme ISS-palkitsemisohjelman mukaisesti. turvalliset työolosuhteet: suojavarusteet, työvaatteet, perehdytyksen työtehtäviin, ennakoivaan turvallisuuskulttuuriin ja säännölliset turvavartit. Meillä viihdytään, koska täällä voi kasvaa, vaikuttaa ja onnistua. Tutustu taitaviin tekijöihimme: ISS töISSä Sinulta me odotamme ainakin yhtä vuotta aikaisempaa kokemusta vastaavista keittiöpuolen tehtävistä. katsomme eduksesi puhtauspalvelualan tai ravintola- ja catering alan koulutuksen. erikoisruokavalioiden tuntemusta. hyvää suomen kielen taitoa. B-ajokortin ja oman auton katsomme eduksesi. hygieniapassia. oman työn organisointitaitoa sekä tarkkaa ja avuliasta työotetta, tartut joustavasti erilaisiin työtehtäviin. reipasta ja joustavaa asennetta ja intoa työskennellä useassa eri kohteessa. erinomaista palveluasennetta, jonka ansiosta pystyt organisoimaan työtäsi yhdessä asiakkaan ja tiimisi kanssa. nuhteetonta taustaa; työympäristön vuoksi edellytämme lasten kanssa työskentelevien (504/2002) -lain mukaisen oikeusrekisterikeskuksen rikostaustaotteen. Tärkeissä paikoissa tarvitaan taitavimmat tekijät. Tule meille rakentamaan omaa ISS urapolkuasi ja tekemään kanssamme tiloja, joissa on hyvä olla! Täytä hakemuksesi oheisen linkin kautta viimeistään 10.3.! Voit kertoa osaamisestasi ja kokemuksestasi joko liittämällä hakemukseesi cv:n tai kirjoittamalla tiedot hakulomakkeen tekstikenttään. Käsittelemme kaikki hakemukset ja kerromme jokaiselle hakijalle prosessin etenemisestä. Me, ISS Suomi, olemme osa maailman johtavaa kiinteistö- ja toimitilapalveluyhtiötä, joka toimii yli 30 maassa. Suomessa meitä ISS:läisiä on yli 7 000 ja toimimme valtakunnallisesti. Toimintamme tarkoituksena on luoda tiloja, joissa on hyvä olla. Luomme näitä tiloja siivous-, kiinteistö-, ravintola- ja työpaikkapalveluillamme. Ilmastotavoitteenamme on olla hiilineutraali vuonna 2040 – ISS:läisenä pääsetkin vaikuttamaan merkittävästi tämän tavoitteen toteutumiseen ja yhteisen ympäristömme hyvinvointiin! Kurkkaa, mitä ISS:llä tapahtuu: Verkkosivut: isspalvelut.fi ja toissa.iss.fi Instagram: isssuomi LinkedIn: ISS Palvelut Facebook: Duunissa ISS Suomi YouTube: ISS Palvelut