Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus Vaskivuoren päiväkoti Työsuhteen kesto: Vakituinen 03.08.2026 tai sopimuksen mukaan - Hei sinä innostunut ja innostava varhaiskasvatuksen sosionomi! Tule meille töihin Vaskivuoren päiväkotiin. Pääset työskentelemään positiivisessa, huumorintajuisessa ja monimuotoisessa työyhteisössä, joka haluaa tehdä yhdessä ja kehittää itseään. Saat osaltasi rakentaa varhaiskasvatuksen sosionomien ja muun verkoston välistä moniammatillista yhteistyötä yhdessä koko työyhteisön kanssa. Haemme varhaiskasvatuksen sosionomia yksikköömme, jossa työskentelet taitavan varhaiskasvatuksen opettajan työparina. Tiimiisi kuuluu myös viereisen ryhmän opettaja sekä varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, joiden kanssa teet yhteistyötä. Varhaiskasvatuksen sosionomina osallistut pedagogisen toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin yhdessä muun tiimin kanssa. Työtehtäviisi kuuluu lisäksi yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistaminen yhteistyössä huoltajien ja muiden lapsiperhetoimijoiden kanssa. Vaskivuoren päiväkodissa on 10 ryhmää, jotka toimivat viidessä kotipesässä. Ryhmissä työskentelee yksi varhaiskasvatuksen opettaja parinaan lastenhoitaja tai sosionomi. Päiväkodissamme työskentelee lisäksi kehittäjäopettaja sekä laaja-alainen erityisopettaja. Päiväkotimme on valmistunut vuoden 2018 lopussa ja se sijaitsee hyvien yhteyksien varrella Myyrmäen keskustassa. Hyvät kulkuyhteydet mahdollistavat monipuolisen retkeilyn ryhmien kanssa. Lähiympäristöstä löytyy retkeilymahdollisuuksia kuten leikkipuistoja, kirjasto ja urheilupuisto. Talossamme saamme iloita monikulttuurisuudesta ja toteutamme mielellämme koko talon yhteisiä projekteja esimerkiksi taiteen parissa. Vaskivuoren toimintayksikköön kuuluu Vaskivuoren päiväkodin lisäksi myös Vihertien asukaspuisto, joka sijaitsee kävelymatkan päässä ja jonka uudistettu piha on myös ryhmien suosima retkikohde. Työyhteisömme on ammattitaitoinen, uutta luova ja yhteisöllinen. Toimimme toistemme tukena, teemme työtä yhdessä ja apua saa aina tarvittaessa. Meillä voit kehittää omaa ammatillista osaamistasi sekä toisaalta saat rauhan keskittyä omaan työtehtävääsi ja omien vahvuuksiesi hyödyntämiseen. Syksyllä 2024 pääsimme myös mukaan koko Vantaan laajuiseen Provaka-toimintamalliin, jossa keskitymme opettamaan yhdessä sovittuja käyttäytymisodotuksia positiivisen palautteen avulla. Työnantajana Vantaan kaupunki on työntekijöitä tukeva ja heidän työhyvinvointiinsa panostava. Työntekijälle tarjotaan työterveyspalvelut, kulttuuri- ja liikuntaetuja sekä työmatkaseteleitä. Vantaan kaupungilla on käytössä myös vertaismentorointiryhmä, josta saat tukea ensimmäiselle työvuodelle. Myös päiväkotimme oma tyhy-tiimi järjestää erilaista työhyvinvointia edistävää toimintaa arjen keskelle. Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin [tästä.](https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/toissa-vantaalla/toihin-vantaan-varhaiskasvatukseen) Toivomme saavamme sinusta lapset yksilöinä huomioivan, työstään aidosti nauttivan, sensitiivisen ja hyvät vuorovaikutustaidot omaavan lisän toimivaan työyhteisöömme! Lapsella on vain yksi lapsuus, tehdään siitä yhdessä juuri hänelle paras. Tehtävän aloitus on 3.8.2026, mutta tarvittaessa tämä on neuvoteltavissa. Ja ethän jätä hakematta, vaikka olisit vielä opiskelemassa! Myös opintojen loppusuoralla olevat hakijat ovat tervetulleita. Toivottavasti kiinnostuit päiväkodistamme ja kuulen sinusta pian! Jätä hakemuksesi pikaisesti, sillä tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Työsuhteen tietoja Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen sosionomi (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuus) Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi edellytämme: Hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista osaamista Luemme eduksi: Kokemuksen monikielisten lasten ja perheiden kanssa työskentelystä Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti Palkkaus: 3044 - 3146,75 euroa/kk. Aikaisempaan työkokemukseen perustuva työkokemuslisä on 3-8%. Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote. Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55). Työpaikkojen lukumäärä: 1 Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen Palvelusuhteen muoto: Työsuhde Työaika: 38 h 15 min/viikko Yhteystiedot: Päiväkodin johtaja Ruokonen, Vilma 040-8430580 Tavoitettavissa arkisin klo 9-15 Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta. Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00. Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.