Tehtävä sijoittuu elintarvikevalvonnan palveluyksikköön, jossa työskentelee 15 asiantuntijaa. Virkaan kuuluvat monipuolisesti eri elintarvikevalvonnan työtehtävät, kuten elintarvikelain mukaiset tarkastukset ja asiakaspalvelu. Haettavan viran työnkuva tulee painottumaan erityisesti tarjoilupaikkojen valvontaan ja se tulee sisältämään lisäksi asiakaspalvelutiimin tehtäviä sekä tapahtumien ja ulkomyynnin valvontaa. Työtehtäviin voi kuulua myös muita ympäristöterveydenhuollon asiantuntija- ja valvontatehtäviä. Sopimusala on TS Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus ja työaika on 36 h 15 min/viikko. Virassa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Haettava tehtävä on virkasuhteinen ja vakinainen. Haastattelut tehtävään on tarkoitus järjestää viikoilla 15 ja 16. Työpaikan nimi ja osoite: Espoon seudun ympäristöterveyden toimipiste (sijaitsee Otaniemessä), Tekniikantie 15, 02150 Espoo. Liukuva työaika ja joustava hybridityö mahdollistavat työ- ja vapaa-ajan yhteensovittamisen. Työnantaja tukee työntekijöiden hyvinvointia muun muassa monipuolisilla liikunta- ja kulttuurieduilla. Käytössä ovat myös lounas- ja työmatkaedut. Virka täytetään 1.6.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Kelpoisuusvaatimukset: Elintarvikelain 297/2021 32 §:n mukaiset valvontatehtäviä suorittavan henkilöstön pätevyysvaatimukset. Tehtävään valittavalla henkilöllä tulee olla tehtävään soveltuva alempi korkeakoulututkinto. Tehtävässä edellytetään elintarvikevalvonnan asiantuntijuutta. Edellytämme myös hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa, oma-aloitteista ja aktiivista työotetta, hyviä viestintä-, vuorovaikutus- sekä työyhteisötaitoja. Lisäksi tehtävä edellyttää hyvää tietoteknistä osaamista sekä kykyä niin itsenäiseen työhön kuin tiimityöskentelyyn. Tehtävän suorittaminen vaatii myös kykyä työskennellä vaihtelevissa ympäristöissä, sillä tarkastustyötä tehdään yritysten toimitiloissa. Viran hoitaminen edellyttää voimassa olevaa B-luokan ajokorttia ja englannin sekä ruotsin kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Virkaan valitun tulee toimittaa hyväksyttävä terveydentilatodistus ennen viran vastaanottamista. Arvostamme kiinnostusta oman osaamisen ja työtapojen kehittämiseen. Lisäksi toivomme kykyä tarttua reippaasti erilaisiin työtehtäviin sekä valmiuksia ja intoa toimijoiden neuvontaan ja ohjaukseen. Arvostamme positiivista ja ratkaisukeskeistä työotetta niin tiimin sisällä kuin toimijoiden kanssa. Käytämme haussa anonyymia rekrytointia. Hakijan nimi, yhteystiedot sekä muut henkilöön piilossa haastatteluun saakka. Kerrothan siis hakemuslomakkeessa tehtävän kannalta olennaisesta osaamisestasi ja kokemuksestasi Edelläkävijöiden Espoo - rohkeus uudistaa, taito kehittää Espoo on edelläkävijöiden kaupunki. Työnantajalupauksemme - rohkeus uudistaa, taito kehittää - näkyy arjessamme sujuvana työnä, osaamisen pitkäjänteisenä kehittämisenä ja fiksuna johtamisena. Rakennamme yhdessä kaupunkia, jossa työn merkitys on selkeä ja asiantuntijuutta arvostetaan. Tuemme ammatillista oppimistasi ja kehittymistäsi sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista joustavilla käytännöillä. Toimintamme perustuu avoimuuteen ja luottamukseen, ja kohtaamme toisemme arvostavasti. Tehtävään ja hakuprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä tehtävän lisätietojen antajaan. Erityistarpeisiin liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä:. Käsittelemme yhteydenotot luottamuksellisesti. Lue lisää: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/