Tehtävänkuvaus
LähiTapiolan sisällönsuunnittelijana työtehtäviisi kuuluvat sisällöntuotannon tehtävät Digihankkeen projekteissa, kuten verkkosisältöjen ja rakenteen suunnittelu ja tuottaminen, asiakaspolkujen sujuvuuden varmistaminen sekä sidosryhmäyhteistyö yhdessä tiimin ja vaatimusmäärittelijöiden kanssa. Hankkeissa työskennellään ketterän kehittämisen mallien mukaisesti läheisesti järjestelmäkehityksen rajapinnassa, joten aiempi tausta vastaavasta ympäristöstä tukee hankemaailmaan syventymistä.
LähiTapiola on kehittyvä ja monipuolinen työyhteisö, joka pitää asiakkaiden lisäksi huolen myös työntekijöistään. LähiTapiolalle tärkeää on työntekijöiden motivaatio ja jaksaminen. Kotitoimistosi sijaitsee Espoossa Tapiolassa hyvien kulkuyhteyksien varrella, ja tiimi työskentelee joustavasti hybridinä tavaten viikoittain toimistolla.
Tarjoamme
Työllistyt tehtävään Academic Workin konsulttina. Tarjoamme sinulle loistavan tilaisuuden kasvaa ammattilaisena, laajentaa verkostoasi sekä luoda arvokkaita kontakteja tulevaisuutta varten.
Työtehtävät
Etsimme
Katsomme eduksi aikaisemman työkokemuksen esimerkiksi vakuutusalalta, julkissektorilta tai muulta vastaavalta reguloidulta alalta, sekä järjestelmäkehityksen maailmasta. Myös ruotsin kielen osaaminen nähdään etuna.
Menestyäksesi roolissa sinulla on:
Rekrytointiprosessimme
Academic Work hoitaa tätä hakua asiakkaansa puolesta, jonka toiveena on kaikkien tehtävää koskevien kysymysten osoittaminen Academic Workille.
Hakijoita haastatellaan jatkuvasti ja mikäli olemme edenneet jo rekrytointiprosessissa pidemmälle, saatamme sulkea haun ennen lopullisia valintoja. Valintaprosessiin sisältyvät luonteenpiirteitä sekä kognitiivista kykyä mittaavat testit. Testit toimivat työkaluina oikean tekijän löytämiseksi tehtävään sekä takaavat tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen arvioinnin.