Civil drafter

Siltasuunnittelija, Ramboll Finland Oy, Länsi-Suomi

Academic Work Finland Oy
Finland
Full-time
Contract

Tehtävänkuvaus Suunnittelijana Rambollilla tulet toimimaan osana suunnittelijoiden ja mallintajien osaavaa tiimiä, joka hyödyntää huipputeknologiaa siltojen ja niihin liittyvien rakenteiden suunnittelussa. Työssäsi toimit monipuolisissa tehtävissä siltarakenteiden laskennassa ja suunnittelussa. Tulet osallistumaan suunnitteluratkaisujen kehittämiseen, ja ohjeistat muita tiimin jäseniä huolehtien siitä, että projektit etenevät suunnitellusti. Työtehtävät räätälöidään osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan – saat loistavan tilaisuuden kasvaa tekniseksi asiantuntijaksi, ja pääset lisäksi kehittämään innovatiivisia lähestymistapoja siltasuunnitteluun. Toivomme tehtävään valittavalta henkilöltä jo hieman aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä, mutta ennen kaikkea valinnassa ratkaisee motivaatiosi alaa kohtaan! Työtä voi tehdä joustavasti esimerkiksi Tampereen, Turun, Seinäjoen tai Oulun toimipisteeltä. Tarjoamme - Mahdollisuuden kehittyä siltasuunnittelun asiantuntijaksi osaavassa työyhteisössä - Työn hyvämaineisessa ja kansainvälisessä yrityksessä - Roolin, joka voidaan räätälöidä oman osaamisesi ja mielenkiintosi perusteella Työtehtävät - Siltarakenteiden suunnittelu, analysointi ja mallintaminen - Tiimin jäsenten ohjeistaminen ja projektien edistäminen Etsimme - Tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa (maisteri, DI) - Aikaisempaa työkokemusta siltasuunnittelusta, myös muu rakennesuunnittelu katsotaan eduksi - Hyvää englannin ja suomen kielten suullista ja kirjallista taitoa - Mielenkiintoa siltasuunnittelua kohtaan - tuothan tämän esiin jo hakemuksessasi! Arvostamme, jos sinulla on - Ohjelmisto-osaamista (esim. Grasshopper, Rhino, Tekla Structures) - Ohjelmistokehittämisen perustaitoja - Muuta kielitaitoa Osaamista voi hankkia opintojen, työkokemuksen tai itseopiskelun kautta. Menestyäksesi roolissa olet: - Motivoitunut ja innokas oppimaan uutta - Proaktiivinen ja hyvät yhteistyötaidot omaava Rekrytointiprosessimme Academic Work hoitaa tätä hakua asiakkaansa puolesta, jonka toiveena on kaikkien tehtävää koskevien kysymysten osoittaminen Academic Workille. Hakijoita haastatellaan jatkuvasti ja mikäli olemme edenneet jo rekrytointiprosessissa pidemmälle, saatamme sulkea haun ennen lopullisia valintoja. Valintaprosessiin sisältyvät luonteenpiirteitä sekä kognitiivista kykyä mittaavat testit. Testit toimivat työkaluina oikean tekijän löytämiseksi tehtävään sekä takaavat tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen arvioinnin.

Translated