Riga Wood Finlandin Sastamalan tehdas on Sastamalassa sijaitseva viilutehdas, joka on osa Latvijas Finieris -konsernia. Se erottuu edukseen tehokkailla teknologioilla ja tuotantoprosesseilla sekä työntekijöilleen turvallisella työympäristöllä Etsimme heille nyt TUOTANTO/PROSESSITYÖNTEKIJÄÄ vakituiseen työsuhteeseen. Työtehtävät ovat pääsääntöisesti tehtaan automaattisten- ja puoliautomaattisten tuotantokoneiden operointia valvomosta käsin. Tämän lisäksi sinulle kuuluu myös muita tuotantoon liittyviä tehtäviä. Osaamisesi mukaan töitä on tarjolla esimerkiksi tuotannon alkupäässä tukkinosturilla, kuorintakoneella ja katkaisusahalla. Olet etsimämme henkilö, jos sinulla on hyvä asenne työntekoa kohtaan ja kykenet työskentelemään itsenäisesti perehdytyksen jälkeen. Pidät rutiinityöstä, etkä pelkää tarvittaessa liata käsiäsi. Aikaisempi kokemus vastaavista tehtävistä ja/tai tehtävään soveltuva koulutus katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätöntä. Etenkin tukkinosturin käyttö, esimerkiksi metsäkoneen kuljettajana on soveltuvaa kokemusta tähän tehtävään. Tavoitteena on, että työt alkavat heti kun sopiva henkilö löytyy. Työtä tehdään 3-vuorossa ja siihen sisältyy myös viikonloppuvuoroja. Palkkaus tässä tehtävässä on kannustava ja sen lisäksi pääset nopeasti myös tuotantopalkkioiden piiriin. Tässä tehtävässä työllistyt vakituiseen työsuhteeseen Bolt.Worksille ja tarkoituksena on, että hyvillä tekijöille on mahdollisuus siirtyä myöhemmin asiakasyrityksen kirjoille. Toimi pian, sillä haastattelemme hakijoita jo hakuaikana! Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin klo 8-16: Antti Tuhkala: 050 5916014