Nyt etsimme Piiroisen Salon tehtaalle tuotantotyöntekijää/linjastonhoitajaa vastaamaan pintakäsittelylinjan päivittäisestä ohjaamisesta ja käytöstä, sekä huolehtimaan työvuorosta riippuen linjan käynnistämiseen ja sulkemiseen liittyvät toimet. Päivittäisiin työtehtäviin kuuluu lisäksi muun muassa työjonon seuraaminen, laadunvalvonta sekä kemikaalilisäykset. Viikoittaiset huoltotehtävät kuuluvat myös työnkuvaan, samoin kuin osallistuminen prosessin jatkuvaan ylläpitoon. Työssä tarvitaan hyvää fyysistä kuntoa, sillä tehtävä sisältää seisomista ja kappaleiden nostelua ja käsittelyä, kuten ripustamista ja purkua. Töitä tehdään maanantaista perjantaihin 3-vuorossa. Aiempi kokemus vastaavanlaisista tehtävistä katsotaan eduksi, samoin kuin kokemus elektrolyyttisestä pintakäsittelystä. Tehtävään ollaan kuitenkin valmiita kouluttamaan eli pääpaino on reippaassa ja työhön tarttuvassa asenteessa. Palkkaus on Teknologiateollisuuden työntekijöiden työehtosopimuksen mukainen, mahdollinen aiempi soveltuva kokemus huomioidaan. Työ edellyttää suomen kielen taitoa. Työt alkavat mahdollisimman nopeasti oikean henkilön löydyttyä.