Tehtäväsi Työskentelet Liuskallion asumisyksikössä Mynämäellä aikuisille vaikeasti kehitysvammaisille suunnatussa ympärivuorokautisessa ja yhteisöllisessä asumisessa. Yksikössä asuu 14 henkilöä, joiden arjen tuki, hoiva ja ohjaus ovat työsi ytimessä. Tehtäviisi kuuluu monipuolista perushoitoa, vahvaa ohjausta päivittäisissä toiminnoissa sekä viriketoiminnan toteuttamista - esimerkiksi grillibileet, valokuvasuunnistus, levyraati ja muut yhteiset hetket ovat osa arkeamme. Osa asukkaista on täysin autettavia ja osalla on ravitsemusta peg-napin kautta, joten pääset oppimaan hoidollisesti vaativien vammaisten hoitoa. Käytössäsi ovat hyvät apuvälineet ja esteettömät, vuonna 2017 rakennetut tilat. Työympäristö on pääasiassa rauhallinen ja turvallinen. Kesätyötä on tarjolla 1.5.-30.9.2025. Voit työskennellä täysillä tunneilla, osa-aikaisesti tai räätälöimme sinulle sopivat työjaksot. Suurin tarve ajoittuu kesä-heinäkuulle, mutta lyhyemmätkin jaksot ovat mahdollisia. Työ voi olla kolmivuorotyötä tai voimme sopia muista työaikajärjestelyistä. Meillä on autonominen työvuorosuunnittelu, joten pääset itse vaikuttamaan vuoroihisi ja sovittamaan työn ja vapaa-aikasi yhteen luontevasti. Yksikkömme sijaitsee maaseudulla Mynämäen keskustan tuntumassa osoitteessa Sorsantie 4, ja parkkipaikat löytyvät maksutta aivan oven edestä. Meillä työskentelee lähihoitajia, ryhmäavustaja, asumisen ohjaaja, sairaanhoitaja ja palveluvastaava. Arkeemme voit kurkata Instagramissa: Liuskallion asumisyksikkö. Mitä tarjoamme sinulle Tarjoamme mahdollisuuden kesätyöhön, jossa saat tehdä merkityksellistä ja monipuolista hoitotyötä rauhallisessa ympäristössä - ja jossa on aikaa tehdä työ hyvin. Opit käytännönläheisesti vaativaa hoitotyötä ja pääset osaksi kannustavaa työyhteisöä, jossa yhdessä tekeminen näkyy arjessa. Kesän työvuoroja ja työaikasi kokonaisuutta voit suunnitella joustavasti autonomisen työvuorosuunnittelun ansiosta. Mitä odotamme sinulta Toivomme, että suhtaudut hoitotyöhön lämpimästi ja haluat olla mukana tukemassa asukkaidemme hyvää arkea. Kelpoisuusvaatimuksena on lähihoitajan koulutus tai lähihoitajaopiskelija. Tehtävässä edellytetään suomen kielen taitoa. Eduksi luemme osaamisen kehitysvamma-alalta. Hae tehtävään - odotamme innolla hakemustasi!