Päätoimittaja Kiuruvesi-lehteen – Tule johtamaan uudistuvaa ja tavoittavaa paikallismediaa! Kiuruvesi-lehti on vuonna 1953 perustettu itsenäinen paikallislehti, jolla on vahvat juuret lukijakunnassaan niin Kiuruvedellä kuin paikkakunnalta muuttaneidenkin keskuudessa. Olemme paikallinen, luotettava ja jatkuvasti uudistuva media, jonka KMT 2024 -levikki on 11 500. Etsimme nyt joukkoomme uutta päätoimittajaa nykyisen päätoimittajamme siirtyessä eläkkeelle. Tehtäväsi ja vastuualueesi Päätoimittajana vastaat Kiuruvesi-lehden journalistisesta sisällöstä, linjasta ja toimituksellisen työn johtamisesta. Toimit kahden muun toimittajan esihenkilönä ja olet lehden kasvot ulospäin. Työsi on monipuolista ja aktiivista: Sisällöntuotanto: Osallistut itsekin aktiivisesti juttujen tekemiseen kerran viikossa ilmestyvään paperilehteen sekä päivittäiseen digitaaliseen uutisvirtaan. Kehittäminen: Sinulla on näkemystä ja intohimoa kehittää ihmisläheistä, merkityksellistä ja koskettavaa paikallissisältöä digissä ja printissä. Verkostoituminen: Olet aidosti kiinnostunut paikallisesta yhteisöstä ja tartut reippaasti puheenaiheisiin – myös niihin vaikeisiin. Mitä odotamme sinulta? Etsimme innostunutta ammattilaista, jolla on: Vahvaa halua ja taitoa sitoutua juuri paikalliseen uutistyöhön. Digitaalista ymmärrystä: Tiedät, mikä sisältö toimii verkossa ja miten se vauhdittaa digitaalista kasvuamme. Esihenkilötaitoja: Kykyä johtaa ja organisoida toimituksen työtä. Aikaisempi kokemus esihenkilötyöstä katsotaan eduksi, mutta tahto kasvaa roolissa riittää. Sosiaalisia taitoja: Verkostoidut vaivatta ja viihdyt ihmisten parissa. Mitä tarjoamme? Itsenäisen ja vastuullisen roolin perinteikkäässä paikallislehdessä. Mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn, jossa pääset vaikuttamaan paikalliseen yhteisöön. Päätoimittajan vapauden ja vastuun. Työ alkaa 1.7.2026 tai sopimuksen mukaan. Hakeminen Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoiveineen, CV ja mahdolliset liitteet 08.03.2026 mennessä sähköpostitse osoitteeseen: Voit myös lähettää hakemuksen postitse: Kiuruvesi-lehti, Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi. Kirjoita kuoreen tunnus: päätoimittaja. Lisätietoja tehtävästä antavat: Toimitusjohtaja Juha Saastamoinen