Päivittäisessä työssäsi vastaat yhdessä muiden rekryläisten kanssa sujuvasta sijaisvälityksestä, puhelinpalvelusta sekä sijaisten työsuhdeasioiden hoitamisesta. Tehtävään voi kuulua myös pidempiaikaisten rekrytointien läpivientiä aina työpaikkailmoitusten laatimisesta sopivien henkilöiden valintaan ja työsopimuksien solmimiseen asti. Luot omalta osaltasi positiivista työnantajakuvaa esim. somekanavissamme ja osallistumalla erilaisiin rekrytointitapahtumiin. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden hyödyntää ammattitaitoasi ja innokkuutta toiminnan kehittämiseksi monipuolisten työtehtävien parissa. Hyvän valmiuden tehtävään antaa soveltuva korkeakoulututkinto, esimerkiksi tradenomin tutkinto. Tehtävässä tarvitaan ripeää ja aikaansaavaa työotetta sekä taitoa hoitaa työt sujuvasti ja positiivisella otteella nopeastikin muuttuvissa tilanteissa. Työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä muun tiimin, työkohteiden esihenkilöiden ja työntekijöidemme kanssa, joten olethan palvelualtis sekä yhteistyökykyinen työkaveri. Työhön kuuluu myös esihenkilöpäivystystä ja työvuorot sijoittuvat arkisin klo 6.00 - 17.45 (kesäaikana klo 6.00 - 16.45) ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä klo 6.00 - 13.45 väliselle ajalle. Tehtävässä pääset mukaan kehittämään rekrytointikäytäntöjä sekä ideoimaan ja kehittämään tiimin työtä ja rekrytointia. Sinulla on taito viestiä sujuvasti ja osaat käyttää tietojärjestelmiä näppärästi. Ehdotonta plussaa sinulle on, mikäli olet sosiaalisen median taitaja ja sähköisten kanavien hyödyntäminen on sinulle ennestään tuttua. Saat mukavan ja innostavan työyhteisön tuen sekä mielenkiintoisen työn, johon pääset itse vaikuttamaan omalla työpanoksellasi. Yhtiön toimitilat sijaitsevat Lappeenrannassa ja meillä noudatetaan etätyön hybridimallia. Hyvinvointiasi tuemme mm. laajan työterveyshuollon sekä Epassin avulla. Tule mukaan ammattitaitoiseen ja motivoituneeseen joukkoomme kehittämään kanssamme monialayhtiön tuloksellista, laadukasta ja vastuullista toimintaa. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Rekrytoinnin eteneminen: Hakemukset lähetetään KuntaRekryn kautta 8.3.2026 klo 23:59 mennessä. Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin sähköpostitse tai puhelimitse rekrytoinnin edetessä. Kutsumme soveltuvimmat hakijat haastatteluun, jotka pidetään viikolla 11.