Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen! Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon. Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku. Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta! Haettavana on kuusi VARHAISKASVATUKSEN ERITYISOPETTAJAN vakinaista tehtävää Oulun kaupungin varhaiserityiskasvatuksesta. Tehtävistä kaksi sijoittuu itäiselle alueelle. Tehtävät sijoittuvat työsuhteen alussa joko alueelliseen pienryhmään tai useampaan yksikköön. Aloitusyksikkö tarkentuu rekrytoinnin aikana. Tehtävistä yksi sijoittuu keskiselle alueelle. Tehtävä sijoittuu työsuhteen alussa alueelliseen pienryhmään. Aloitusyksikkö tarkentuu rekrytoinnin aikana. Kolme tehtävistä sijoittuu pohjoiselle alueelle, joista kaksi tehtävää sijoittuu työsuhteen alussa joko alueelliseen pienryhmään tai useampaan yksikköön. Aloitusyksikkö tarkentuu rekrytoinnin aikana.Yksi tehtävä sijoittuu Ritaharjunvaativan erityisen tuenryhmään. Tehtävän hoitaminen edellyttää vahvaa erityispedagogista työotetta sekä myönteistä ja aktiivista asennetta. Lapsiystävällisessä Oulussa arvostamme osallisuuden pedagogiikkaa, hyviä vuorovaikutustaitoja ja positiivista asennetta. Katsomme eduksi työkokemuksen varhaiskasvatuksesta, varhaiserityiskasvatuksesta, kehittämistyöstä ja eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten ja perheiden kanssa työskentelystä. Tehtävä voi vaatia siirtymistä yksiköiden välillä, joka tulee huomioida tehtävää haettaessa. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 30§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Lisäksi vaaditaan asetuksen (608/2005) 2 §:n mukainen soveltuva erikoistumiskoulutus ja jatkotutkinto tai kasvatustieteen maisterin tutkinto pääaineena erityispedagogiikka. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu tasopalkkajärjestelmän sekä osaamisen ja vastuun tasojen mukaisesti 3124,05 € - 3 239,10 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista OVTES:n mukaisista tasolisistä. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tartuntatautilain 55 §:n mukaan työnantajan vastuulla on vaatia ennen töiden aloittamista työntekijältä ja harjoittelijalta/opiskelijalta luotettava selvitys siitä, ettei tämä sairasta hengityselinten tuberkuloosia. Selvitys tehdään ennen työsopimuksen tekemistä. Haastattelut pidetään 25.3.2026 klo 8-16 välillä Oulun Ympäristötalolla Solistinkatu 2, 90140 Oulu. Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/2067/2026. Hakemus on toimitettava 6.3.2026 klo 15.00 mennessä.