Tervetuloa erityisluokanopettajan määräaikaiseen virkaan Janakkalaan! Haemme kahta (2) innostunutta ja pedagogisesti osaavaa erityisluokanopettajaa määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.8.2026 - 31.8.2027. Turengin koulu toimii vuonna 2023 rakentuneessa koulukeskus Välkyssä tarjoten upeat puitteet noin neljälle sadalle oppilaalle ja yli viidellekymmenelle opetus- ja kasvatusalan ammattilaiselle. Koulumme muuntuvat, akustiikaltaan erinomaiset ja nykyaikaiset oppimisympäristöt luovat toimivat, motivoivat ja yhteisölliset puitteet monenlaiselle opetukselle ja oppimiselle. Edellytämme sinulta hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Toimit tiiviissä yhteistyössä paitsi oman tiimisi myös koulun muiden opetus- ja kasvatusalan ammattilaisten kanssa. Sinulla tulee olemaan oma erityisluokka (3-4. lk. tai 5-6. lk.), josta oppilaat voivat integroitua yleisopetukseen yksilöllisesti ja inklusiivisesti. Koulussamme erityisopetusta toteutetaan monipuolisilla työtavoilla ja ryhmittelyillä oppimisen tuen uudistuksen hengessä. Arvostamme jämäkkää otetta, kykyä suunnitella ja toteuttaa monipuolista, oppilaslähtöistä, opetusta sekä intoa osallistua koulumme kehittämiseen. Toivomme, että olet perehtynyt oppimisen tuen lakiuudistukseen ja sinulla on halu olla rakentamassa ja toteuttamassa tukea oppilaslähtöisesti yhdessä muiden opettajien kanssa. Tutustu alla oleviin koulumme arvoihin ja laita hakemusta sisään V - vastuuta ja välittämistä Ä - älyä ja iloa L - liikettä ja luovuutta K - kaveritaitoja ja kunnioitusta K - kulttuurista moninaisuutta Y - yhdessä ja yhteistyössä Tervetuloa Turengin koulun kannustavaan ja avoimeen työyhteisöön. Kelpoisuus tehtävään määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 1998 / 986 mukaan. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä Virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504 / 2002) tarkoittama rikosrekisteriote. Virassa noudatetaan 6 kk koeaikaa. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Janakkalan kunta suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle esimiehelle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.