Lempäälän kunnan yhdyskunnan palvelualueen infrapalvelut vastaavat katujen ja yleisten alueiden elinkaaresta aina suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon saakka. Infrapalveluiden toiminnalla on keskeinen merkitys kuntalaisten viihtyvyyden, turvallisen liikkumisen ja elinympäristön kehittämisen kannalta kasvavassa kunnassa. Katuinsinöörinä toimit katujen kunnossa- ja puhtaanpidon sekä katuinfrastruktuurin asiantuntijana. Vastaat kunnan olemassa olevien liikenneväylien, hulevesirakenteiden ja katuvalaistuksen laadukkaan kunnossapidon toteutumisesta, valvonnasta sekä näiden järjestelmien kehittämisestä. Tehtäviisi kuuluu lisäksi toimiminen kunnan edustajana katu- ja sijoituslupaprosesseissa. Vastaat kunnan katujen päällystämisestä sekä katuvalaistuksen saneerauksista taloudellisesti kestävällä tavalla käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa. Toimit lisäksi turvallisuuskoordinaattorina katujen kunnossapidon urakoissa. Tehtävään sisältyy myös laskujen tarkastamista, asiakaspalautteisiin vastaamista sekä päätösvalmistelua, kuten hankintapäätösten sekä katu- ja sijoituslupapäätösten valmistelua. Kelpoisuusvaatimukset Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on hyväksytysti suoritettu soveltuva alempi korkeakoulututkinto, kuten insinööri (AMK), rakennusmestari tai muu vastaava soveltuva tutkinto. Katujen kunnossapidon tehtävien sekä hulevesirakenteiden tuntemus on tehtävässä välttämätöntä. Arvostamme kokemusta katuinfran kunnossapidon työnjohto- ja valvontatehtävistä kunnossapidon tietoteknisten järjestelmien tuntemusta ja niiden hyödyntämisosaamista asiantuntemusta katuvalaistuksen, päällysteiden, hulevesirakenteiden ja liikennejärjestelmien osalta infra-alan RAP-pätevyyttä ja hankintaosaamista Tehtävässä edellytetään kykyä hallita useita samanaikaisia osakokonaisuuksia nopeaa päätöksentekokykyä sekä taitoa aikatauluttaa ja priorisoida tehtäviä valmiutta reagoida nopeasti päivän aikana ilmeneviin toimenpidetarpeisiin hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja kehittämis- ja asiakaslähtöistä työotetta Palvelussuhteen ehdot Palkkaus määräytyy teknisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 3317e/kk + mahdolliset lisät, jotka muodostuvat valitun henkilön osaamisen ja työkokemuksen perusteella. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä. Tarjoamme Lempäälän kunta tarjoaa työntekijöilleen laajat työterveyspalvelut, liikunta- ja hyvinvointiedun (Epassi) sekä lounasedun. Kunnan työntekijöillä on lisäksi maksuton käyttöoikeus Lempäälän koulujen kuntosaleihin. Kunnassa on käytössä laaja etätyömahdollisuus. Toimipiste sijaitsee uudessa Lempäälä-talossa kuntakeskustassa, aivan juna-aseman välittömässä läheisyydessä. Rekrytointimenettely Rekrytointi toteutetaan anonyyminä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Hakuvaiheessa rekrytoijalle eivät näy hakijan tunnistetiedot, kuten nimi, syntymäaika, sukupuoli, yhteystiedot tai ansioluettelo. Hakijoita pyydetään huomioimaan anonyymi rekrytointi hakutekstiä laatiessaan. Rekrytoivalla henkilöllä on pääsy tunnistetietoihin vasta sen jälkeen, kun päätös haastatteluihin kutsuttavista on tehty. Haastattelut järjestetään viikoilla 12-13. Haastattelujen jälkeen toteutetaan soveltuvuusarvioinnit ennen lopullista rekrytointipäätöstä.