Kuopion kaupunki hakee taloussuunnittelijan tehtävään 1.4.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan aloittavaa kehittämismyönteistä ja kokenutta taloushallinnon osaajaa. Hakuaika tehtävään päätty 6.3.2026 klo 12. Taloussuunnittelija sijoittuu Talous- ja omistajaohjaus -vastuualueelle, joka vastaa kaupungin ja kaupunkikonsernin talouden ohjauksesta ja taloussuunnittelusta, rahoituksesta ja maksuliikenteestä, hankintojen ohjauksesta sekä konserniohjauksesta. Vastuualueella työskentelee lähes 20 kuntatalouden ja hankinnan ammattilaista, ja kumppaninamme toimii Monetra Pohjois-Savo Oy. Taloussuunnittelijan tehtäviin kuuluvat talousarvion, käyttösuunnitelman ja tilinpäätöksen valmisteluun sekä talouden seurantaan ja raportointiin liittyvät tehtävät. Ostolaskujen käsittely, muistioiden ja maksumääräysten laadinta, laskutus ja muut säännöllisesti toistuvat taloushallinnon tehtävät kuuluvat tehtäväkuvaan. Taloussuunnittelijan pääasialliset vastuut ovat erityisesti elinvoiman toimialaa tukevissa työllisyyspalveluiden taloussuunnittelutehtävissä. Lisäksi tehtäviin kuuluu maksuliikenteeseen, maksuvalmiussuunnitteluun ja rahoitukseen liittyviä tehtäviä, kuten päivittäisen rahatilanteen seuranta ja lainojen maksatus. Taloussuunnittelijan tehtäviin kuuluu myös HR-raportointiin ja -budjetointiin sekä ennusteiden tukemiseen ja kehittämiseen liittyviä tehtäviä. Kelpoisuusehtona soveltuva korkeakoulututkinto tai vastaava aiempi opistoasteinen liiketalouden tutkinto (120 ov.). Edellytämme kokemusta talouden suunnittelu- ja seurantatehtävistä, talouden raportoinnista sekä taloushallinnon tehtävistä ja -järjestelmistä. Odotamme sinulta hyvää excel-osaamista ja hyviä tiedonhakutaitoja. Arvostamme analyyttista ja kehittämisorientoitunutta työotetta, kykyä hahmottaa kokonaisuuksia ja tuottaa ratkaisuja. Tehtävässä tarvitaan myös hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteistyökykyä eri sidosryhmien kanssa sekä valmiutta kouluttaa ja ohjeistaa taloushallinnon prosesseissa. Eduksi luetaan täsmällisyys, oma-aloitteisuus ja sitoutuminen aikatauluihin. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtäväkentän ja merkityksellisen työn, joka sisältää päivittäin uusia haasteita kehittyä osana isoa organisaatiota. Lisäksi tarjoamme hyvän perehdytyksen tehtävään, yhdessä sovittavan osittaisen etätyömahdollisuuden ja mahdollisuuden jatkuvaan oppimiseen. Täyttä etätyömahdollisuutta emme lupaa. Käytössäsi on jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja esim.: ePassi, työmatkatuki henkilökunnan hyvinvointikortti ja työterveyshuolto. Tehtävän työaika on 36,25 h/vko. Tehtävän täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Kuopion kaupunki kannustaa anonyymiin rekrytointiin, ja siksi mm. tämä rekrytointi toteutetaan anonyymisti. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan motivaatioon tehtävää kohtaan, ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. Täytä hakulomake aivan normaalisti. Anonymisoidut tiedot eivät näy hakemusten käsittelijöille haun aikana. Huomioi hakemusta kirjoittaessasi, että se noudattaa anonymiteetin periaatteita. Esihenkilö valitsee haastateltavat henkilöt anonyymin yhteenvedon perusteella eikä siinä ole nähtävissä hakijan nimeä, ikää, sukupuolta tai äidinkieltä. Kun hakijat on kutsuttu haastatteluun, anonymiteetti päättyy ja rekrytoiva esihenkilö voi tutustua tarkemmin haastatteluun kutsuttujen hakijoiden tietoihin. Tutustu työtehtävään ja organisaatioon Kuopion työllisyyspalvelun StudioNavigaaattorin videolta osoitteesta studionavigaattori.fi tai suoran linkin videolla löydät myös tämän ilmoituksen lisätiedoista/linkeistä. https://www.studionavigaattori.fi/lahetykset/PoBWjaICz