Minister of religion

Kaksi seurakuntapastorin virkaa

3,668 EUR (~3 668 EUR)
Tampereen Eteläinen seurakunta
Finland
Full-time
Direct hire
Date: 8/1/2026
Contact Employer

Molempien seurakuntapastorien työnkuvaan kuuluu jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten hoitamista, rippikoulutyötä sekä yleistä seurakuntatyötä. Tehtäviin kuuluu myös leirityötä. Härmälän lähikirkkopapin erityisenä vastuuna on suunnitella ja koordinoida alueen toimintaa. Lähikirkkopappi johtaa alueen moniammatillista tiimiä ja kuuluu seurakunnan johtoryhmään. Toiminnan suunnittelu ja koordinointi tehdään yhdessä alueen moniammatillisen tiimin ja johtoryhmän kanssa. Tärkeää tehtävässä on verkostoituminen alueen muiden toimijoiden ja yhteisöjen kanssa sekä Härmälän kirkon jumalanpalvelusyhteisön johtaminen ja kehittäminen. Kansainvälisen työn papin erityisenä vastuualueena on seurakuntamme toiminnan kehittäminen kulttuurisesti moninaisessa ympäristössä sekä lähetystyö ja kansainvälinen diakonia. Kansainvälisen työn pappi kuuluu moniammatilliseen tiimiin, jossa seurakunnan kansainvälistä työtä yhdessä suunnitellaan ja kehitetään. Tärkeää tehtävässä on kirkon kansainvälisen työn tuntemus, kyky toimia kulttuurisesti moninaisessa ympäristössä sekä verkostoitumistaidot alueen toimijoihin ja yhteisöihin. Molempien virkojen osalta edellytämme hyvää papin ammatillista osaamista: seurakuntatyön tuntemista, kykyä hoitaa jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia menestyksekkäästi sekä kristillisen kasvatuksen taitoja. Molempien virkojen osalta odotamme tavoitteellista ja työalarajat ylittävää työotetta sekä hyviä tiimityöskentely ja vuorovaikutustaitoja. Molemmissa viroissa eduksi katsotaan myös toimintaympäristön tunteminen, verkostoitumistaidot sekä viestintätaidot sosiaalisessa mediassa. Lähikirkkopapin tehtävässä eduksi katsotaan myös osaaminen yhteisönrakentamisessa sekä johtamistaidot. Kansainvälisen työn papin tehtävässä puolestaan eduksi katsotaan myös kirkon kansainvälisen työn tuntemus ja kyky toimia kulttuurisesti moninaisessa ympäristössä. Molemmat seurakuntapastorin virat täytetään saman rekrytoinnin yhteydessä. Ilmoittautujalla on mahdollisuus ilmaista verkkolomakkeella ilmoittautuuko hän molempien virkojen täyttöön vai ainoastaan jompaankumpaan. Viran palkkaus on 3668,08 €/kk (ajankohdan 1.2.2026 mukainen peruspalkka), lähikirkkopapille maksetaan lisäksi palkanlisää 225,19 €/kk (ajankohdan 1.2.2026 mukainen palkanlisä). Lisäksi maksetaan kokemuslisää aiemman työkokemuksen perusteella. Virkaan ilmoittautuvan tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Seurakuntapastorin virka edellyttää teologian maisterin tutkintoa, suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa. Valitun on esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan ja rikosrekisteriote. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Ilmoittautumiset virkaan Kirkkorekryn verkkolomakkeella 7.4.2026 klo 12 mennessä. Ilmoittautumisen liitteeksi liitetään kirkon nimikirjaote (papit) seurakuntapastorin virkaa varten. Viranhoitomääräyksen antaa Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli. Seurakunta on varautunut haastattelemaan virkaan ilmoittautuneita 20.4.2026 klo 17 alkaen. Ohjeita verkkolomakkeen täyttämiseen antaa notaari Hannu Laukkonen: tai 0400 926 730.

Translated