Hei lähihoitaja! Haluaisitko työskennellä kokoaikaisessa työsuhteessa Juupakodissa ajalla 9.3.-9.8.2026?Etsimme uutta työkaveria liittymään Juupakodin lämpimään tiimiin. Juupakoti on ikäihmisille suunnattu ympärivuorokautisen palveluasumisen pieni ja idyllinen yksikkö rauhallisessa ympäristössä Juupajoella. Työnantajana on Pihlajalinnan ja Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteisyhtiö Mäntänvuoren Terveys Oy. Yksikössä ammattitaitoinen henkilökuntamme tekee työtä sydämellä ja hyvällä mielellä. Työhösi lähihoitajana kuuluu asiakkaiden avustamista päivittäisissä toiminnoissa. Huolehdit heidän perustarpeistaan sekä toiminnallisen arjen toteuttamisesta. Saat toimia etulinjassa mahdollistamassa asiakkaiden kokonaisvaltaista hoitotyötä ja toimintakyvyn ylläpitoa. Vastuullesi kuuluukin niin erilaisia hygieniaan, ruokailujen järjestämiseen kuin psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukemiseen liittyviä tehtäviä. Näiden tehtävien lisäksi osallistut asiakkaiden lääkehoidosta huolehtimiseen. Työtä tehdään kolmessa vuorossa arkisin ja viikonloppuisin.Millainen on sinun unelmiesi työpaikka? Meille Pihlajalinnassa se tarkoittaa paikkaa, jossa ihminen tulee ensin; paikkaa, johon on mukava tulla ja missä sinun tarpeitasi kuunnellaan. Meillä jokaisen ääni otetaan huomioon ja toimintaa kehitetään yhdessä. Asiakaslähtöinen toimintamme nojaa Pihlis-periaatteisiin: rakennan luottamusta, onnistun yhdessä ja pidän huolta. Autamme toisiamme onnistumaan ja luomme ympärillemme iloista, mutkatonta ja turvallista työarkea. Meille on tärkeää, että ammattilaisemme voivat hyvin ja siksi kiinnitämme erityistä huomiota esihenkilötyöhön.Sinä olet meille tärkeä Huolehdimme terveydestäsi tarjoamalla kokonaisvaltaisen työterveyden, johon sisältyy myös Mielen Pihlajalinnan palvelutHuolehdimme hyvinvoinnistasi tarjoamalla kattavan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä hyvinvointi-, liikunta- ja kulttuuripassiedun. Saat kuntoilla Forever-liikuntakeskuksissa edullisempaan hintaan sekä hyödyntää etätaukoliikuntaa ja etäliikuntapalveluitamme. Henkilöstöetuna voit myös osallistua työnantajan tukemana lukuisiin liikuntatapahtumiin.Huolehdimme osaamisestasi tarjoamalla kouluttautumismahdollisuuksia, jatkuvasti käytössäsi olevan oppimisympäristö Pihlajalinna Akatemian ja saat esiperehdytyksen jo ennen työsuhteen alkua työyhteisöön tutustumisen tueksiHuolehdimme siitä, että saat kannustavan tiimin tuen monipuolisiin tehtäviin. Tuemme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista ja saatkin mahdollisuuden työaikojen joustavaan sopimiseen.Työnantajana ja kollegoina lupaamme kuunnella ja auttaa sinua kehittymään työssäsi. Palkkauksessa ja työehdoissa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta sekä huomioimme työkokemuksesi ja osaamisesi yksilöllisesti. Tunnistatko itsesi tästä kuvauksesta?Sinulla on lähihoitajan ammattipätevyys (Valviran rekisteröinti Julkiterhikissä) hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, sekä kyky viestiä sujuvasti suomen kielellävoimassaolevat lääkehoitoluvat (LOVe)kokemusta RAI-mittareiden parissa työskentelystä ja muistisairaiden asiakkaiden kohtaamisestasosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastyössä vaadittava tartuntatautilain mukainen soveltuvuusmahdollisuus esittää rikosrekisteriote ennen työsuhteen alkua (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta)Arvostamme Pihlajalinnassa työyhteisön moninaisuutta ja teemmetöitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisistataustoista, kuten eri ikäisiä ja eri sukupuolia olevia henkilöitä sekäeri kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.Haluan tämän työn! Miten toimin? Jos tunnistit itsesi etsimämme henkilön kuvauksesta, jätäthän hakemuksesi 1.3.2026 mennessä. Koska määräaikaisen työsuhteen toivottu aloitus olisi jo 9.3., pyydämme huomioimaan, että sopivan työntekijän löytyessä hakuaika saatetaan päättää suunniteltua aiemmin.Mikäli haluat jutella tehtävästä tarkemmin, palveluvastaava Johanna Kopra vastaa kysymyksiisi mielellään arkisin klo 8-15 puh. 050 3443130.Rekrytointiprosessiin liittyvät kysymykset voit osoittaa hoitajarekrytointitiimillemme osoitteeseen haku etenee? Hakuaika päättyy 1.3.2026 Käymme hakemuksia läpi ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana Nopean aikataulun vuoksi myös päätös rekrytoinnista voidaan tehdä hakuajan puitteissa, heti sopivan hakijan löytyessä Tavoitteenamme on, että uusi juupakotilainen pääsee aloittamaan 9.3.2026 tai mahdollisimman pian sen jälkeen