Seuratyöntekijänä huolehdit Parkanon Kiekon arjen sujuvuudesta ja seuran asioiden hoitamisesta. Toimit tiiviissä yhteistyössä joukkueiden ja seuran toimihenkilöiden sekä pelaajien ja heidän vanhempiensa kanssa. Eräs tärkeimmistä tehtävistäsi on toimia kuulevana korvana seuramme pelaajille. Toimesi ohessa pidät yllä yhteyksiä muihin seuroihin, lajiliittoon ja sidosryhmiimme sekä tarvittaessa edustat seuraamme toimeesi liittyvissä tilaisuuksissa. Huolehdit myös seuran toimijoiden koulutuksen ja perehdytyksen järjestämisestä. Sovittaessa tehtäviisi sisältyy myös seuran valmennuspäällikkyys. Tällöin vastaat seuran urheilutoiminnan kehittämisestä ja linjaamisesta, erityisesti pelaajapolun ja valmennuskoulutuksen osalta. Lisäksi toimit valmentajille esihenkilön kaltaisessa roolissa, huomioiden vapaaehtoistoiminnan luonteen, ja osallistut osaamisesi ja sovitun työajan puitteissa esimerkiksi taitojäiden ja jääkiekkokerhojen ohjaamiseen. Seuratyöntekijän tehtävä voi painottua hallinnolliseen ja seurakehittämisen rooliin tai laajentua valmennuspäällikön tehtäviin. Seuratyöntekijänä odotamme sinulta oma-aloitteista ja vastuullista työotetta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä perusosaamista sosiaalisen median käytöstä. Tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja pystyt käsittelemään myös haastavia vuorovaikutustilanteita rakentavalla tavalla. Tehtävässä onnistumista tukevat suunnitelmallinen ja johdonmukainen työskentelytapa, kyky viestiä selkeästi sekä halu kehittää seuran toimintaa pitkäjänteisesti. Arvostamme itsenäistä otetta ja kykyä priorisoida työtä muuttuvissa tilanteissa. Mikäli tehtävään sovitaan valmennuspäällikön vastuita, odotamme sinulta lisäksi kokemusta lasten ja nuorten parissa toimimisesta sekä liikunnan alan koulutusta tai vahvaa jääkiekkotaustaa. Valmennuskokemus katsotaan eduksi. Ethän kuitenkaan jätä hakematta, vaikka et jo nyt täyttäisi kaikkia odotuksiamme. Meillä on tilaa myös kehittyä. Parkanon Kiekossa saat mahdollisuuden toteuttaa visioitasi, vaikuttaa seuramme tulevaisuuteen ja tehdä töitä upeassa jääkiekkoyhteisössä, joka pienestä koostaan huolimatta pyrkii jatkuvasti eteenpäin. Tarjoamme joustavan työajan tehtävän luonne huomioiden. Työ sisältää ilta- ja viikonlopputyötä, ja työajan järjestelyistä sovitaan yhdessä. Tehtävä edellyttää läsnäoloa jäähallilla ja seuran tilaisuuksissa, mutta hallinnollisia tehtäviä on mahdollista tehdä osittain etänä. Ongelmia kohdatessasi et jää yksin, vaan saat vahvaa tukea seuran johtokunnalta ja vapaaehtoistoimijoilta.