Haemme projektityöntekijää tutkimus- ja kehittämistehtäviin Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmään Rovaniemelle määräaikaiseen tehtävään ajalle 2.3.2026 - 31.8.2026.
Tehtävänäsi on
toimia projektityöntekijänä käynnissä olevissa EU-rahoitteisissa hankkeissa; mm. Monimuotoinen lappilainen työlämä sekä Lapin matkailuyritysten riskienhallinnan ja resilienssin kasvattaminen, Matrix 2. Toimit osana monialaista asiantuntijatiimiä osallistuen hankesuunnitelman mukaisiin toimenpiteisiin. Lisäksi työ sisältää muita työnantajan määräämiä tehtäviä.
Tarjoamme sinulle
mielenkiintoisia työtehtäviä
vakaan organisaation luomaa turvaa
Me-henkeä ja pohjoisen asennetta viihtyisässä työympäristössä
modernit työvälineet
mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen
asiantuntevan tiimin tuen
liukuvat työajat ja joustavat lomakäytännöt
hyvän tasapainon työn ja vapaa-ajan välillä
kattavan työterveyshuollon
liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja.
Mitä odotamme sinulta?
Meillä on vahva tekemisen kulttuuri, joten toivomme että sinusta löytyy tekemisen paloa ja näkemystä. Olemme ylpeitä hyvästä työyhteisöstämme, joten toivomme saavamme myös sinusta mainion työtoverin ja monipuolisen osaajan vahvistamaan joukkoamme.
Pätevyysvaatimuksena on soveltuva ammatti-, ammattiopisto- tai korkeakoulutasoinen koulutus esim. liiketalouden tai matkailun alalta.
Sinulta löytyy innostunutta otetta ja monipuolista osaamista:
tuntemusta vastuullisen matkailun, riskienhallinnan ja liiketalouden teemoista sekä tahtotila kehittää ja laajentaa osaamista
hyvät kirjalliset ja suulliset viestintätaidot
hyvät verkostotyöskentely- ja vuorovaikutustaidot
itsenäinen työote, kehittämismyönteinen asenne
sitoutuminen työskentelemään osaamisryhmän tavoitteiden suuntaisesti.
Tämän päivän digitaitojen ja tekoälyn osaaminen katsotaan eduksi.
Lisätietoja tehtävästä
Lisätietoja tehtävästä antaa osaamispäällikkö Sini Turpeenniemi, 040 6739348,.
Työpaikan osoite: Jokiväylä 11, 96300 Rovaniemi
Työn kesto: 2.3.2026 (tai sopimuksen mukaan) - 31.8.2026
Työaika: kokoaikatyö
Koeaika: 3 kk
Palkkaus: Tehtävän vaativuuteen perustuva palkka määräytyy Sivistan ammattikorkeakoulujen TES:n mukaisen vaatimusryhmittelyn perusteella (vaatimusryhmä 4 / 2 270,38 €) ja tehtävästä maksettavan tehtäväkohtaisen palkanosan perusteella, joka on 10 - 20 %. Lisäksi työntekijälle maksetaan kokemuslisää, joka on 0 – 16 % lisään oikeuttavasta ajasta riippuen. Palkan lähtötaso on 2 497,42 – 2 724,46 € + mahdollinen kokemuslisä.
Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Hae tulevaisuuden työpaikkaasi nyt.
Etsimämme henkilö
Lapin AMK
Lapin AMK on olosuhteiden sankari, esimerkki siitä miten menestytään olosuhteiden ansiosta, ei niistä huolimatta. Tästä kokemuksesta kertyy tietoja, taitoja ja elinvoimaa jaettavaksi myös toisille.
Pohjoisuudelle on kysyntää muuallakin.
Meissä on tykövetoa ja virtaa, taitoa ja tunnetta!
Meillä välitetään oikeasti siitä, kuinka työkaverilla menee. Toisaalta kaikilla on tilaa olla ja hengittää tavallaan. Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössämme.
Se, että saa olla vähän hullu – että kannattaakin olla – tekee meistä ainutlaatuisia ja aika mainioita.
Olemme pohjoista tekoa. Olemme vapaita, kestäviä ja määrätietoisia. Teemme ja innostumme ja teemme lisää. Ja kyllä, olemme rohki ylpeitä työpaikastamme!
Tutustu meihin lisää ja ihastu vahvasti
(jotkut rakastuvatkin)
Sähköposti: Sijainti: Jokiväylä 11, 96300 Rovaniemi