Early years teacher

Varhaiskasvatuksen opettaja, Päiväkoti Valkea, Paloheinä

Helsingin kaupunki
Finland
Full-time
Direct hire

Haemme joukkoomme päiväkoti Valkeaan työstään innostunutta ja lapset sensitiivisesti kohtaavaa varhaiskasvatuksen opettajaa. Tule yhteisölliseen joukkoomme tekemään kehittävää ja lasta arvostavaa pedagogista työtä 2-4 -vuotiaiden lasten ryhmään. Toiminnassamme lähtökohtana on lasten vahvuuksien kautta toimiminen positiivisen pedagogiikan keinoin. Meille tärkeä toimintatapa on leikki. Odotamme sinulta sitoutuneisuutta työhön, läsnäolon taitoa, kehittävää työotetta, oma-aloitteisuutta sekä sensitiivistä kohtaamista vuorovaikutustilanteissa. Lisäksi toivomme, että ylläpidät hyvää ilmapiiriä ja arvostat omaa sekä muiden työtä. Olit sitten kokenut konkari tai työuran alussa oleva opettaja, hae rohkeasti mukaan joukkoomme. Valkeassa sinua odottaa mukavat työkaverit. Tarjoamme työyhteisön, jonka vahvuuksia ovat yhteisöllisyys, halu kehittää ja kehittyä yhdessä työyhteisönä sekä vankka ammatillinen osaaminen. Yksikössämme toimii esihenkilön rinnalla hallinnollinen varajohtaja, joka auttaa ja tukee myös lapsiryhmien toimintaa. Henkilöstö on meille tärkeä ja esihenkilöt ovat henkilöstön saavutettavissa ja tukevat ryhmien toimintaa. Olemme panostaneet perehdytykseen, jossa hyödynnämme varajohtajajärjestelyämme. Perehdytyksen sisältö räätälöidään työntekijän tarpeiden mukaisesti. Yhdessä muiden opettajien sekä päiväkodin johtajan ja varajohtajan kanssa osallistut yksikön pedagogisen toimintakulttuurin arviontiin ja kehittämiseen säännöllisissä opettajien palavereissa. Valkea sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien sekä liikunta- ja ulkoilualueiden vieressä, joten monipuolisen toiminnan toteuttaminen on helppoa. Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti. Miksi töihin meille? Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi! Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille. Kelpoisuusehdot: Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005). Kelpoisuusvaatimuksen täyttää myös Opetushallituksen ulkomaisen koulutuksen perusteella tekemä tunnustamispäätös kelpoisuudesta haettavaan tehtävään. Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55). Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2026 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.

Translated