Tehtävänkuvaus Haemme Hiedanrannan Kehitys Oy:lle korkeakouluharjoittelijaa noin viiden kuukauden määräaikaiseen pestiin. Kestävän kaupunkikehityksen harjoittelijana pääset monipuolisiin tehtäviin: avustat esimerkiksi vastuullisuusohjeistusten ja materiaalien tuottamisessa, vastuullisuusviestinnässä sekä tiedon keräämisessä ja sen analysoinnissa. Toimit tiiviissä yhteistyössä yhtiön muun henkilöstön kanssa, ja työtäsi ohjaa kaupunkikehitysjohtaja. Tehtävän aloitusajankohta on sopimuksen mukaan maalis-huhtikuussa (heinäkuu on palkaton vapaa harjoittelusta). Sovit tähän rooliin hyvin, mikäli opintosi ovat sisältäneet vastuullisuuteen, kestävään kehitykseen, yritysvastuuseen, vastuulliseen liiketoimintaan tai vastuulliseen kaupunkikehitykseen liittyviä teemoja. Lisäksi olet oma-aloitteinen ja kehittymishaluinen henkilö, jolla on aitoa intoa kasvaa alan ammattilaiseksi. Tartut rohkeasti uusiin tehtäviin ja kommunikoit sujuvasti sekä suomeksi että englanniksi. Tarjoamme - Tarjoamme palkallisen harjoittelun, työterveyspalvelut, lounasvähennyksen ja julkisen liikenteen matkalippuetuuden. Lisäksi saat työsi tueksi kokeneen ja mukavan tiimin. Roolissa on myös osittainen etätyömahdollisuus. Työtehtävät Harjoittelijana toimit kaupunkikehitysjohtajan tukena avustavissa tehtävissä, joita ovat esimerkiksi: - Yrityksen sisäisten vastuullisuusohjeistusten ja materiaalien tuottamisen tehtävät - Tiedonhaku, referointi ja analysointi vastuullisen kaupunkikehityksen sekä kiinteistö- ja rakennusalan toimintaympäristöstä - Yrityksen oman toiminnan seurantatietojen kerääminen ja analysointi - Vastuullisuusviestinnän sisällöntuotannon tehtävät - Muut avustavat tehtävät Etsimme - Soveltuvia yliopisto- tai AMK-tason loppuvaiheen opintoja - Tehtävään soveltuvia opintosuorituksia - Sujuvaa suullista ja erinomaista kirjallista ilmaisutaitoa suomen kielellä - Hyvää englannin kielen taitoa, erityisesti luetunymmärtäminen - Oma-aloitteista ja kehityshaluista asennetta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn - Hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja Katsomme eduksi myös tehtävään soveltuvan aiemman työkokemuksen tai soveltuvat opintoihin kuuluvat harjoitustyöt. Rekrytointiprosessimme Academic Work hoitaa tätä hakua asiakkaansa puolesta, jonka toiveena on kaikkien tehtävää koskevien kysymysten osoittaminen Academic Workille. Hakijoita haastatellaan jatkuvasti ja mikäli olemme edenneet jo rekrytointiprosessissa pidemmälle, saatamme sulkea haun ennen lopullisia valintoja. Valintaprosessiin sisältyvät luonteenpiirteitä sekä kognitiivista kykyä mittaavat testit. Testit toimivat työkaluina oikean tekijän löytämiseksi tehtävään sekä takaavat tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen arvioinnin.