Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa hakee sosionomia toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen Aikuisten sosiaalipalveluihin Kangasniemen yksikköön 1.4.2026 alkaen. Sosionomi työskentelee osana koko Eloisan työikäisten sosiaalityön tiimiä. Pääasiallisia työskentelykuntia ovat Kangasniemi ja Hirvensalmi, mutta tarvittaessa työntekijä työskentelee myös muissa lähialueen kunnissa. Aikuisten sosiaalipalveluissa tehtävän sosiaalityön tavoitteena on sujuvan arjen ja osallisuuden mahdollistaminen kaikille. Asiakas voi tarvita tukea äkillisessä elämäntilanteen muutoksessa tai pitempiaikaisen haastavan tilanteen ratkaisemisessa. Aikuissosiaalityöstä asiakas saa tukea esimerkiksi asumiseen, työllistymiseen, toimeentuloon, yhteiskunnalliseen osallisuuteen, opiskeluun, ihmissuhteisiin, kotoutumiseen, terveyteen, elämänhallintaan ja toimintakykyyn liittyvissä asioissa. Sosionomi toimii itsenäisenä viranhaltijana ja erityisen tuen asiakkaiden kohdalla työparina sosiaalityöntekijälle. Työn keskiössä ovat asiakkaan kohtaaminen, hänen tilanteensa ja toiveidensa ymmärtäminen ja asiakasta tukevan palvelukokonaisuuden rakentaminen. Työ sisältää viranomaistyötä ja sosionomi päättää esim. täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta, sosiaalisesta kuntoutuksesta, sosiaalisesta luototuksesta ja työllisyydenhoitoon sosiaalitoimelle kuuluvista tehtävistä, kuten TYM-asiakkaiden palvelu- ja sosiaaliohjauksesta, aktivointisuunnitelmien laatimisesta yhteistyössä Mikkelin työllisyysalueen sekä kuntouttavan työtoiminnan prosessien toteutuksesta sisältäen päätöksenteon. Eloisa tarjoaa työntekijöilleen 200 euron arvoisen edun käytettäväksi liikuntaan, kulttuuriin tai hyvinvointipalveluihin. Haluamme, että viihdyt ja voit meillä hyvin. Kelpoisuusvaatimuksena on sosionomin ammattikorkeakoulututkinto tai entinen opistotasoinen sosiaalialan tutkinto sekä sosiaalihuollon ammattihenkilöstä annetun lain (817/2015) mukainen laillistus. Lisäksi edellytetään tehtävän hoitamisen kannalta riittävää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Eduksi luetaan kokemus aikuissosiaalityöstä ja työllisyydenhoitoon sosiaalitoimelle kuuluvista tehtävistä. Ennen valinnan vahvistamista valitun tulee esittää terveydentilaa koskeva selvitys. Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Hakemus tulee jättää Kuntarekry-järjestelmän kautta.