Tehtävässä vaaditaan koulutuksen lisäksi vahvaa yhteistyötaitoa, monipuolisia vuorovaikutustaitoja, hyviä sosiaalisia taitoja sekä erityisesti kokemusta neuroepätyypillisten oppilaiden kanssa työskentelystä. Tehtävänä on ensisijaisesti yhden oppilaan ohjaaminen koulupäivän aikana. Koulumme on myös hyvin monikulttuurinen yhteisö, joten tehtävän hoitamista auttaa ymmärrys eri kulttuuritaustojen vaikutuksista koulunkäyntiin ja maahanmuuttajanuorten elämäntilanteesta. Kärpäsen peruskoulu on 1-9 vuosiluokkien yhtenäiskoulu, joka tarjoaa oppilailleen ja henkilökunnalleen monipuolisen ja viihtyisän oppimis- ja työympäristön. Koulussa opiskelee vuosittain noin 650 oppilasta, henkilökuntaa on noin 45 opettajaa ja 20 ohjaajaa. Yleisopetuksen lisäksi koulussa on alueellisia erityisen tuen pienryhmiä, kuvataiteen painotettua opetusta sekä maahanmuuttajien valmistavaa opetusta. Yhteistyö ja yhteisopettajuus ovat koulun tärkeitä, luonnollisia ja kehittyviä arvoja. Työyhteisössä vaalitaan hyvää yhteishenkeä ja myönteinen ilmapiiri näkyy koulun arjessa päivittäin. Odotamme hakijalta vähintään soveltuvaa keskiasteen tutkintoa (esim. koulunkäyntiavustajan, lähihoitajan erikoistumisala lapset ja nuoret, nuoriso-ohjaajan tai lasten ja nuorten erityisohjaajan koulutus) tai koulunkäynninohjaajan erikoisammattitutkintoa. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 1 kuukauden koeaikaa. Kouluvuoden ajalle asettuvina loma-aikoina työnantajalla ei ole osoittaa työtä. Nämä koulujen loma-ajat ovat palkatonta vapaata. Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 17.2.2026 klo 15.00. Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla! https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/ Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen virike-, hieronta- ja terveysetu. Lisäksi olet oikeutettu Edenredin työmatkaetuun ja sovittuihin lounastarjouksiin. Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 21 koulussa. Oppilaita on reilu 10 000, opettajia ja koulunkäynninohjaajia noin 1 200.