Haemme kahta PROJEKTITYÖNTEKIJÄÄ määräaikaisiin tehtäviin Oulun kaupungille Move!-liikuntaneuvontaan. Tehtävä sijoittuu ajalle 16.3.2026 - 12.6.2026. Projektityöntekijän tehtävänä on toteuttaa lähinnä alakoulun oppilaiden prosessinomaista yksilö ja/tai pienryhmämuotoista Move!- liikuntaneuvontaa kahdella tai kolmella pilottikoululla. Lisäksi projektityöntekijän työtehtäviin kuuluu pilottikoulujen innostaminen aktiiviseen toimintakulttuuriin sekä Move!-liikuntaneuvonnan tehtävien raportointi ja tilastointi. Projektityöntekijä työskentelee tiiviissä yhteistyössä hankkeen muiden työntekijöiden, oppilaiden, vanhempien, koulutoimijoiden, Pohteen, kolmannen sektorin toimijoiden sekä koululiikunnan liikuntakoordinaattoreiden kanssa. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva toiseen asteen tutkinto tai korkeakoulututkinto. Työtehtävät edellyttävät oman auton käyttöä. Eduksi katsotaan kokemus perusopetuksesta, hyvinvointi- ja liikuntaneuvonnasta, lasten ja nuorten ohjaamisesta sekä Lifecare-kirjaamisjärjestelmän käytöstä. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä käytetään koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimitetaan hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55 A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/2137/2026. Hakemukset on toimitettava 26.2.2026 klo 15.00 mennessä.