Kristallen tarjoaa lyhytaikaista hoitoa lapsille ja nuorille, joilla on älyllisiä tai muita toimintakyvyn haasteita. Yksikköön kuuluu myös pienempi aikuisten asumisyksikkö. Yksikkö sijaitsee Sundomissa. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja alkaa 9.3.2026 tai sopimuksen mukaan. Työ on kaksivuorotyötä, johon sisältyy myös viikonlopputyötä. Kristallen asumispalveluissa työskennellään ja ohjataan palvelunkäyttäjiä heidän yksilöllisten tuen ja ohjauksen tarpeidensa mukaisesti. Työskentelet sosiaalipedagogisesta ja asiakaslähtöisestä näkökulmasta. Tärkeitä arvoja työssämme ovat palvelunkäyttäjän osallisuus, itsemääräämisoikeus ja valinnanvapaus. Työ edellyttää kykyä suunnitella, arvioida ja toteuttaa vastuullasi olevia palveluja itsenäisesti. Sinulla tulee olla valmiudet kohdata asiakkaita erilaisista lähtökohdista ja erilaisissa tilanteissa sekä arvioida heidän vahvuuksiaan ja toimintakykyään. Edellytämme monipuolista yhteistyö- ja vuorovaikutusosaamista. Työskentelet sekä itsenäisesti että moniammatillisen tiimin jäsenenä. Pystyt säilyttämään empatian ja ammatillisuuden myös haastavissa tilanteissa. Kelpoisuusvaatimus: Soveltuva korkeakoulututkinto sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015, § 8) mukaan. Hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito ruotsin kielessä. Yksikkö on ruotsinkielinen. Valitun tulee ennen viran vastaanottamista toimittaa vaadittava lääkärinlausunto terveydentilastaan sekä esittää rikosrekisterilain 6 § 2. mom. tarkoitettu ote rikosrekisteristä. Lisäksi valitulla tulee olla voimassa tartuntatautilain (1227/2016) 48 § mukainen rokotussuoja. Sovelletaan koeaikaa.