Sales assistant

Yritysmyyntikoordinaattori

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO
Finland
Part-time
Temporary

Hurmos hakee yritysmyyntikoordinaattoria osa-aikaiseen työsuhteeseen Hurmos on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) ja Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) yhteinen lukuvuoden avajaistapahtuma. Hurmoksen tavoitteena on tuoda esiin, edistää ja juhlia oululaisten korkeakouluopiskelijoiden osaamista, monipuolista opiskelijakulttuuria ja niin opiskelijoiden kuin koko kaupungin yhteisöllisyyttä. Hurmokseen kuuluu Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi järjestettävä opiskelijatapahtuma 9.9. keskiviikkona, messutyyppinen päivätapahtuma Linnanmaalla 10.9. torstaina sekä festarihenkinen iltatapahtuma Kuusisaaressa perjantaina 11.9.2026. Hurmoksen osa-aikaisena yritysmyyntikoordinaattorina pääset luomaan uusia ja vahvistamaan jo olemassa olevia yritysyhteistyösuhteita varsinkin päivätapahtumaa varten. Haemme joukkoomme oma-aloitteista, reipasta ja järjestelmällistä tekijää, jonka työnkuvaan kuuluu Hurmoksen sponsori- ja yhteistyösopimuksien neuvotteleminen ja laatiminen. Hakijalta odotetaan myynti- ja markkinointihenkisyyttä, kykyä itsenäiseen työhön sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Tehtävä edellyttää sujuvaa suullista ja kirjallista suomen ja englannin kielen osaamista. Arvostamme kokemusta myyntityöstä ja messutyyppisistä tapahtumista. Työ sopii esimerkiksi opintojen loppupuolella olevalle ja työhön sopiva koulutus katsotaan eduksi. Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä nuorekkaassa ja kannustavassa työympäristössä lukuvuoden suurimmassa avajaistapahtumassa. Työsuhde on osa-aikainen ja määräaikainen Hurmoksen päättymisen jälkeiselle viikolle asti. Käytännössä työ koostuu kahdesta osasta, keväällä yritysmyynnistä ja elokuun alusta lähtien Hurmoksen käytännön järjestelyihin liittyvistä työtehtävistä, kuten päivätapahtuman aluesuunnittelusta ja viestinnästä yritysten kanssa. Työaikaa on käytettävissä yhteensä 325 tuntia ja niiden sijoittumisesta sovitaan erikseen, esimerkiksi 10 h/viikko kesäkuun puoleenväliin saakka sekä 25 h/viikko elokuun alusta lähtien. Työtunteja ei sijoitu heinäkuun ajalle. Työ alkaa sopimuksen mukaan, mielellään mahdollisimman pian. Työtä voi tehdä OSAKOn ja OYY:n toimipisteillä sekä etänä. Alkusyksystä työskentely edellyttää säännöllistä läsnäoloa Linnanmaan kampuksella OYY:n tai OSAKOn toimistolla ja osittainen työskentely etänä on mahdollista sopimuksen mukaan. Palkkaa maksetaan tehtyjen tuntien mukaan. Tuntipalkka on 12,53 € ja lisäksi myyntitavoitteiden ylittämisestä maksamme provisiota. Palkka määräytyy opiskelijakuntien TES:in mukaan. Hakuaika päättyy keskiviikkona 25.2. tai sopivan henkilön löydyttyä. Haastattelemme hakijoita jo hakuajan aikana. Vapaamuotoiset hakemukset pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen: Lisätietoja tehtävistä antavat OSAKOn pääsihteeri Tapio Korhonen (, 050 317 4933) ja OYY:n tapahtumatuottaja Annika Tallila (, 050 407 8452).

Translated