Olet sitten kokenut asiakkaiden hurmaaja tai hyvällä palveluasenteella varustettu puutarha-alan osaaja - Tervetuloa tekijöiden taloon!
Hae kesätyöhön, josta saat palkan lisäksi arvokasta työkokemusta, hyvän fiiliksen ja mahdollisuuden edetä urallasi K-ryhmässä.
Miksi meille kannattaa tulla töihin?
Meillä on työporukka, jossa viihdytään oikeasti - ei vaan puheen tasolla vaan se myös näkyy arjessa ja henkilöstötutkimus osoittaa, että meillä on hyvä tehdä töitä. Yhdessä tuumin jaetaan onnistumiset ja ratkotaan haasteet. Me huolehdimme, että pääset porukkaan ja sujuvasti alkuun. Sinä tuot asenteen lisäksi puutarha-alan osaamisesi ja me perehdytämme tavaratalon maailmaan. Esihenkilösi onkin aidosti arjessa läsnä. Hän sparraa, kuuntelee ja tukee kehittymistäsi.
Etsimme rohkeasti töihin tarttuvia, kaupan alasta aidosti innostuneita tekijöitä, joita yhdistää halu ylittää asiakkaidemme odotukset.
Olet asiakkaan päivän piristys
Puutarhamyyjänä vastaat kausimyymälän sujuvasta arjesta ulkotiloissa. Rakennat ja ylläpidät myyntialuetta ( myynnissä on mm. kesäkukkia, taimistotuotteita, pensaita ja puita), huolehdit kasvien hoidosta sekä palvelet asiakkaita ystävällisesti ja asiantuntevasti. Roolisi on erityisen tärkeä: varmistat, että asiakkaalle jää hyvä fiilis ja ilahduttava muistijälki. Pääset vaikuttamaan asiakkaidemme arkeen joka päivä!
Päivittäiset tehtävät:
Nämä taidot tukevat onnistumistasi
Mitä saat meiltä?
Käy myös tutustumassa ammattilaistemme työskentelyyn Cittarissa: Töissä myyjänä K-Citymarketissa
Työt alkavat 20.4.2026. Puutarhamyyjän työtä tehdään vapusta juhannukseen, jonka jälkeen työsuhde jatkuu kassatiimissä loppu kesän. Pääasiallisesti kesäsesonkimme kestää syyskuun loppuun ja työsuhde sijoittuu tälle aikavälille joustavasti. Myymälätyö on vuorotyötä ja työvuorot ajoittuvat kaikille viikonpäiville aukioloaikojen puitteissa, myös iltaan ja viikonloppuun.
Mikäli kesän aikana huomaat, että kauppa on intohimosi, pyrimme tarjoamaan hyville, jatkosta kiinnostuneille työntekijöille mahdollisuuden työllistyä myöhemminkin tai jatkaa työsopimusta.
Luo oma urapolkusi K-Citymarketissa! Tehdään hyvä kauppa – tule K-ryhmään.
Lähetä hakemuksesi viimeistään 22.2.2026 oheisen linkin kautta. Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana.
KCM Kuopio Päivärannan aukioloajat sijoittuvat ma-su klo 7-22. Haluatko tutustua meihin lisää? Löydät meidät myös täältä: Instagram Facebook TikTok
Me K-ryhmässä arvostamme monimuotoisuutta ja uskomme, että erilaiset taustat ja näkökulmat ovat avain menestykseen. Pyrimme luomaan työympäristön, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä. Yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja oikeudenmukaisuus ovat keskeisiä periaatteitamme rekrytoinnissa, palkitsemisessa ja urakehityksessä.