Miltä kuulostaisi merkityksellinen kesätyö erityistä tukea kaipaavien nuorten parissa? NAL Palvelut oy on Nuorisoasuntoliiton ja sen paikallisyhdistysten omistama yhteiskunnallinen yritys. Helsingin Kruunuvuorenrannassa ja Ala-Tikkurilassa toimivien yksiköidemme asunnoissa asuu yhteensä 25 nuorta, jotka tarvitsevat tukea itsenäisen arjen aloittamiseen ja joilla saattaa olla arjen hallinnan haasteiden lisäksi päihteiden käytön, terveyden tai mielenterveyden haasteita. Työskentelet moniammatillisessa tiimissä, johon kuuluu sosionomeja, lähihoitajia, sairaanhoitajia, palveluvastaava sekä osa-aikainen lääkäri. Haemme kolmea lähihoitajaa kesäsijaisuuteen jälkihuollon vahvasti tuetun asumisen palveluun kahteen eri yksikköön. Tehtävänäsi on tarjota nuorille psykososiaalista tukea sekä ohjausta kuntoutumiseen, itsenäiseen asumiseen ja arjen rutiinien luomiseen. Tämän lisäksi olet mukana järjestämässä nuorille erilaista yksilö- ja ryhmätoimintaa. Tässä pääset hyödyntämään myös omia kiinnostuksen kohteitasi, esim. liikuntaan tai musiikkiin liittyen. Työ on vuorotyötä välillä 7–23 arkisin ja viikonloppuisin. Nuoret asuvat omissa vuokra-asunnoissaan ja palvelun käytössä on lisäksi toimisto- ja yhteisiä tiloja. Vahvan henkilöstöresursoinnin myötä et joudu työskentelemään yksin, vaan osana rentoa mutta ammattitaitoista tiimiä. 15-paikkainen Gunillantien yksikkö sijaitsee Kruunuvuorenrannassa ja 10-paikkainen Keskiyöntien yksikkö Ala-Tikkurilassa. Gunillantien yksikköön haemme yhtä kesäsijaista ajalle 22.6.-30.8.2026 ja Keskiyöntien yksikköön kahta sijaista ajalle 15.6.-16.8.2026. Edellytämme tässä tehtävässä lähihoitajan ammattinimikkeen mukaista sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista, kykyä kartoittaa asiakkaan terveydentilaa yhdessä yksikön lääkärin ja sairaanhoitajatiimin kanssa. Lisäksi katsomme eduksi kokemuksen päihde- ja mielenterveysasiakkaiden asumispalveluista ja kuntouttavasta työotteesta. Arvostamme asiakkaita osallistavaa ja aktiivista otetta työhön. Et hätkähdä vähästä ja ymmärrät nuorten kokemusmaailmaa. Työnantajana haluamme helpottaa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista ja toimimme joustavasti työntekijöiden toiveet huomioiden esim. työvuorosuunnittelussa. Jos tunnistat kuvauksesta itsesi, lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi sähköpostitse osoitteeseen mahdollisimman pian, viimeistään 9.3.2026 mennessä. Haastattelemme sopivia hakijoita jo hakuaikana, joten toimi pian! Kirjoita hakemuksen otsikoksi: Työhakemus, kesäsijaisuus/jälkihuolto. Mikäli olet kiinnostunut työskentelemään erityisesti jommassakummassa yksikössä, ilmoita siitä erikseen hakemuksessasi.