Postman

Varhaisjakelun kesätyö Loimaan alueella

Lounais-Suomen Tietojakelu Oy
Finland, Loimaa
Part-time
Temporary

Lounais-Suomen Tietojakelun varhaisjakelussa on tarjolla kesätyötä, joka jättää päivät vapaaksi opiskelulle, harrastuksille tai elämästä nauttimiselle. Etsimme kesätyöntekijöitä Loimaalle, Koskelle, Auraan, Pöytyälle, Marttilaan, Oripäälle, Somerolle ja Tarvasjoelle. Varhaisjakajana työskentelet 3-5 tuntia yössä ja työaikasi sijoittuu aamuyölle klo 1-6 väliselle ajalle. Loimaan alueen jakelutyössä kulkuvälineenä on joko oma auto tai työnantajan auto. Varhaisjakelussa työvuororytmi on pääsääntöisesti 6+2, eli kuuden työyön jälkeen seuraa aina kaksi vapaayötä. Varhaisjakajan työ on sanomalehtien ja osoitteellisen postin jakelua ennalta määritetyllä reitillä. Käytössämme on tuntipalkka, joka määräytyy Teollisuusliiton ja Medialiiton välisen jakelua koskevan työehtosopimuksen mukaan. Uuden jakajan keskimääräinen tuntiansio lisineen on noin 12-13 e/t. Lisäksi oman auton käytöstä maksamme verovapaan kilometrikorvauksen 0,55 e/km. Työsuhteen aluksi saat palkallisen opastuksen omille reiteillesi yöllä. Kaikkien työnhakijoiden tulee olla täysi-ikäisiä. Työssä menestyminen edellyttää kohtuullista fyysistä kuntoa, huolellista ja vastuullista otetta työhön sekä sopeutumista yötyöhön. Työssä tarvitaan suomen osaamista. Lounais-Suomen Tietojakelu hoitaa sanomalehtien ja osoitteellisen postin varhaisjakelua Lounais-Suomessa kaikkiaan 25 kunnan alueella ja yrityksessä työskentelee noin 500 jakajaa. Lounais-Suomen Tietojakelu Oy kuuluu media- ja graafisen alan TS-Yhtymään. Vuonna 2024 konsernin liikevaihto oli 95 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 1048.

Translated
Job offer details
Work schedule: Part-time
Number of posts: 20
Job offer language: Finnish (fi)
Workplace
Location city: Loimaa
Country: Finland
Company
Employer name: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy
Company address: Juvantie 11
City: Loimaa
Country: Finland