Tehtävänäsi on hoitaa ja ylläpitää Kajaanin kaupungin omistamien kiinteistöiden piha-alueita. Tehtäviisi kuuluvat mm. puiden, pensaiden ja kesäkukkien hoitoa, sekä nurmikonleikkausta. Tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttämistä. Tehtävässä vaaditaan oma-aloitteisuutta ja yhteistyökykyä. Kelpoisuusehtona puutarhurin tai hortonomin koulutus, sekä kokemusta viheralan hoitotöistä. Tehtävässä on kolmen kuukauden koeaika. Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin kaupungin irtisanonotut työntekijät, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot. Tehtävään haetaan ensisijaisesti Kuntarekryssä 15.2.2026 klo 15.00 mennessä. Kirjalliset hakemukset lähetetään osoitteella Kajaanin kaupunki, Kirjaamo, PL 133, 87100 Kajaani. Kuoreen merkintä "Puutarhuri". Ympäristötekninen toimiala Ympäristöteknisellä toimialalla näet työsi jäljen konkreettisesti päivittäin. Huolehdimme siitä, että Kajaani on viihtyisä ja sujuva kaupunki: kadut ja puistot ovat kunnossa, liikuntapaikat kutsuvat liikkumaan ja rakennettu ympäristö kehittyy kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Toimiala vastaa laajasti mm. kaavoituksesta ja maankäytöstä, kunnallistekniikasta, toimitiloista, kiinteistöistä, liikuntapalveluista sekä rakennusvalvonnasta ja ympäristönsuojelusta. Meillä työskentelee ammattilaisia suunnittelijoista ja insinööreistä kunnossapidon osaajiin ja lupaviranomaisiin. Työnantajana Kajaanin ympäristötekninen toimiala tarjoaa sinulle monipuolisia työtehtäviä, mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi ja olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa tulevaisuuden Kajaania yhdessä muiden toimialojen, kumppaneiden ja kaupunkilaisten kanssa. Kajaanin kaupunki on monialainen työnantaja, joka arvostaa työn ja perhe-elämän tasapainoa. Perheiden monimuotoisuus nähdään vahvuutena, ja haluamme kehittää jatkuvasti käytäntöjämme entistä perheystävällisemmiksi. Lue lisää Kajaanin kaupungista työnantajana: kuntarekry.fi/kajaaninkaupunki