TULE VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAKSI UUTEENKAUPUNKIIN! Uudessakaupungissa monipuoliset palvelut ja luonnon läheisyys kulkevat käsi kädessä. Varhaiskasvatuksen opettajana sinulla on lapsiryhmäsi kanssa hyödynnettävissä niin uudet monitoimijatalo Wintterin liikunta- ja kulttuuritilat, kaupungin museo-, kirjasto- ja teatteri-elämykset ja lapsille suunnatut tapahtumat kuin lähimetsät, meren ja järvien rannat sekä puistot. Päiväkotimme loistavat kukin omaa valoaan yhteiseen Uudenkaupungin varhaiskasvatukseen. Toimintaympäristöt ja toiminnan toteuttamisen tavat ovat kunkin yksikön näköisiä, mutta rakentuvat vahvalle yhteiselle perustalle. Kokemuksemme mukaan tässä on ainekset yhdistelmään, joka antaa yhtä aikaa voimaa niin yksilön kuin yhteisöllisyyden kehittymiselle; siis laadukkaalle varhaiskasvatukselle. Toivomme sinulta vahvaa pedagogista työotetta ja tunneälyä, myönteistä ja aktiivista asennetta sekä pilkettä silmäkulmaan. Uudenkaupungin varhaiskasvatuksessa henkilöstölle hankitaan vuosittain työvaatteita, mikä on yksi konkreettinen esimerkki työolosuhteisiin myönteisesti vaikuttavista ratkaisuistamme. Lisäksi tuemme jopa tutkintoon johtavaa kouluttautumista oman työn ohella mikä antaa mahdollisuuden pätevöityä esim. varhaiskasvatuksen opettajan tai erityisopettajan tehtäviin organisaatiossamme. Meillä on käytössä liikunta- ja kulttuurietuus. Etsimme joukkoomme neljää VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAA toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin 1.8.2026 alkaen. Varhaiskasvatuksen opettajan sijoituspaikka palvelusuhteen alkaessa on jokin seuraavista päiväkodeista: -Hakametsän päiväkoti -Seikowin päiväkoti -Päiväkoti Pisara -Päiväkoti Lokki Joonatan -Päiväkoti Satulinna -Kalannin päiväkoti -Wintterin päiväkoti -Myllymäen päiväkoti (vuoropäiväkoti) Halutessasi voit ilmoittaa hakemuksessa ensisijaisen sijoituspaikkatoiveesi. Tasopalkka (kuukausittainen peruspalkka) määräytyy siten, että se on KVTES tasopalkkajärjestelmän tehtäväkohtaisten kriteerien mukaisesti 3030,24€ - 3144,91€ /kk. Tasopalkan lisäksi voit ansaita KVTES ehtojen mukaisesti työkokemuslisää (3 %/8 %). Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimukset perustuvat varhaiskasvatuslakiin (540/2018). Kelpoisuusvaatimuksena on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai jota on täydennetty mainituilla opinnoilla. Toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen voidaan valita hakija, joka täyttää kelpoisuusehdon viimeistään 17.6.2026 mennessä. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää määräaikaisesti henkilöllä, jolla ei ole kelpoisuusehdon edellyttämää tutkintoa suoritettuna. Määräaikaisuuden kesto on tällöin 1.8.2026 - 31.7.2027. Hakemukseen liitetään kelpoisuuden osoittavat todistukset ja ansioluettelo tai toimitetaan niistä paperikopiot osoitteella: Uudenkaupungin kaupunki, Kasvun ja oppimisen palvelut/ Varhaiskasvatus, Annina Kiiveri, Mörnenkatu 2, 23500 Uusikaupunki. Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Työsuhteiden täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.