Haemme projektikoordinaattoria määräaikaiseen tehtävään SCOPE, kirjaaminen ja vaikuttavuus päihdehoidossa Suomen Akatemian rahoittamaan tutkimus- ja kehittämishankkeeseen. Tarjoamme mielenkiintoisen ja vaikuttavan tehtävän osana kehittämishanketta, joka tukee päihdehoidon laatua ja vaikuttavuutta. Hanke toteutetaan yhteistyössä Varhan, Pirhan, THL:n ja Turun yliopiston kanssa. Projektikoordinaattorina vastaat hankkeen suunnittelusta, aikataulutuksesta, koordinoinnista ja toteutuksesta Pirhassa yhteistyössä tutkimuksesta vastaavien henkilöiden, ammattilaisten, esihenkilöiden ja muiden sidosryhmien kanssa. SCOPE-hankkeen tavoitteena on parantaa päihdehäiriöiden tunnistamista, dokumentointia ja arviointia kehittämällä käytännönläheisiä, skaalautuvia ratkaisuja, jotka tukevat tietoon perustuvaa palvelujärjestelmää sosiaali- ja terveydenhuollossa. SCOPE keskittyy potilastietojen yhdenmukaistamiseen potilasasiakirjoissa ja rekistereissä, hoidon vaikuttavuusindikaattoreiden pilotointiin sekä kliinisten ja rekisteripohjaisten tietojen hyödyntämiseen tutkimuksessa ja palvelusuunnittelussa. Toimit aktiivisessa roolissa hankkeen tavoitteiden edistämisessä, seurannassa ja raportoinnissa. Tehtävässä painottuvat päihdehoidon tiedon systemaattinen keruu, kirjaamiskäytäntöjen kehittäminen, sekä vaikuttavuuden arviointi. Miksi tulla meille? Pääset hyödyntämään ja kehittämään omaa osaamistasi. Pääset kehittämään päihdehoidon laatua ja vaikuttamaan potilaidemme elämänlaadun paranemiseen. Saat mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön. Luonnollisesti työpäiviin kuuluvat tauot työn lomassa, niihin hetkiin talo tarjoaa kahvit, teet ja kahvimaidot. Edellytämme sinulta: Terveystieteiden maisterin tutkinto (TtM) tai vaihtoehtoisesti YAMK-tutkinto soveltuvalta alalta. Kokemusta mielenterveys- ja/tai päihdetyöstä sekä tutkimus-, kehittämis- tai hanketyöskentelystä. Osaamista tiedon keruussa ja analysoinnissa. Hyviä organisointi ja yhteistyötaitoja sekä kehittämismyönteistä ja itsenäistä työotetta. Monialaisen palvelujärjestelmän tuntemusta. Tehtävä on kokoaikainen ja työaika toimistotyöaika, 36.15 h/vko. Määräaikainen tehtävä alkaa sopimuksen mukaan ja päättyy 31.8.2028. Koeaika on kuusi kuukautta. Tuntuuko tehtävä sinulle sopivalta? Jätä hakemuksesi Kuntarekryssä!