Haemme nyt Agnico Eaglen Kittilän kaivokselle VANHEMPAA KAIVOSGEOLOGIA toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Toivomme sinun aloittavan työt mahdollisimman pian tai viimeistään 01.04.2026. Kyseessä on päivätyö. Työpaikkasi on Kittilän kaivoksella vanhempana kaivosgeologina. Toimit tuotantogeologien ja näytteenkäsittelyn vanhemman työnjohtajan esihenkilönä. Vastuualueeseesi kuuluu kaivoksen geologisen tiedon ylläpito, hallinta ja kehitys sekä päivittäisten tuotantoon liittyvien asioiden hoito yhdessä sidosryhmien kanssa. Vanhempana kaivosgeologina vastaat geologisen tiedon saatavuudesta, luotettavuudesta ja ajantasaisuudesta. Lisäksi vastuullasi on toimintatapojen jatkuva kehittäminen. Vanhempi kaivosgeologi raportoi Mine Geology Managerille. Haemme tehtävään henkilöä, jolla on geologian ylempi yliopistotutkinto. Edellytämme hyviä yhteistyö- ja kommunikaatiotaitoja, kykyä johtaa tavoitteellisesti, ymmärrystä tietokannoista ja geologisen sekä tuotantodatan hallinnasta. Arvostamme kokemusta johtamisesta, reipasta työasennetta, paineensietokykyä ja joustavuutta muuttuvissa tilanteissa. Toimit työssäsi monien eri sidosryhmien kanssa, joten odotamme sinulta erityisesti hyviä yhteistyö- ja organisointitaitoja. Lisäksi toivomme: - Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa - Vahvaa tietokanta- ja datanhallintaosaamista - Kykyä itsenäiseen päätöksentekoon Tarjoamme sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden työskennellä innostuneessa ja sitoutuneessa tiimissä maanalaisen kaivoksen tuotanto-organisaatiossa. Tässä tehtävässä työskentelet ja kehität omaa osaamistasi kansainvälisessä organisaatiossa. Meillä työntekijänä pääset nauttimaan laajoista työsuhde-eduista, jotka tekevät arjesta sujuvampaa ja palkitsevampaa: - Edullinen kuntosalikortti – pidä huolta hyvinvoinnistasi helposti - Monipuolinen henkilöstölounas – energiaa työpäivään - Epassi – joustavat liikunta- ja kulttuuriedut - Ylimääräinen sairauskuluvakuutus ja mahdollisuus osallistua osakeohjelmaan ja henkilöstörahastoon - Pyrimme tarvittaessa auttamaan asunnon löytämisessä Tule mukaan modernin kaivoksen huipputiimiin! Kiinnostuitko mielenkiintoisesta tehtävästä Lapissa? Lähetä hakemuksesi ja CV:si meille rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään sunnuntaina 1.3.2026. Lisäkysymyksiin vastaa Mine Geology Manager Anna Alhoke, puh. 040 649 77 06,. Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.