Building caretaker

Siivooja

Talent Center Oy
Finland, 28100
Full-time
Direct hire

Siivoojia osaksi kasvavaa ammattilaisten tiimiä Miltä kuulostaa rooli arvostettuna jäsenenä ammattitaitoisessa ja motivoituneessa tiimissä? Onko vastuullinen ja monipuolinen työ toiveissasi? Toiminnan kasvaessa ja kehittyessä ammattilaisista koostuva tiimi kaipaa vahvistusta vaihteleviin ja monipuolisiin kohteisiin Satakunnan alueella. Etsimme motivoitunutta, ahkeraa, vastuullisesta ja monipuolisesta työstä syttyvää uutta joukkuepelaajaa, jonka vahvuuksia ovat reipas asenne, oma-aloitteisuus ja halu oppia uutta. Sinulla tulisi olla ajokortti, mutta omaa autoa et työssäsi tarvitse. Olet vähintään 18-vuotias, joustava ja luotettava, työkokemus alalta ei ole välttämätön sillä oikea asenne vie pitkälle ja työssä opetetaan kaikki tarpeellinen. Työssä menestyäksesi sujuva suomen tai englannin kielen taito on tärkeä. Työ alkaa sopivan henkilön löytyessä ja palkkaus määräytyy kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen mukaan. Työtä on useissa erilaisissa kohteissa ja tämä työ elää tekijänsä mukaan. Työhön valittava henkilö voi vaikuttaa sekä työkohteisiin että työtuntien määrään ja saa tuekseen ammattitaitoiset työkaverit, esihenkilöt sekä kattavan perehdytyksen. Mitä odotamme sinulta: - Vähintään 18 vuoden ikää - Ajokortti (omaa autoa et tarvitse) - Reippautta, oma-aloitteisuutta, luotettavuutta - Sujuva suomen tai englannin kielitaito Mitä tarjoamme: - Kattavan perehdytyksen työhön - Ammattitaitoisen tiimin ja esihenkilöt - Arvostavan työilmapiirin - TES:n mukaisen palkkauksen - Monipuolisen työn ja kehitysmahdollisuuksia Jäämme odottamaan hakemustasi, jätäthän sen mahdollisimman pian! Hakuprosessista vastaa Talent Center. Jätäthän CV:si ja hakemuksesi tämän ilmoituksen kautta viimeistään 28.2.2026. Huomioithan, että haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja paikkoja täytetään sitä mukaa, kun sopivia hakijoita löytyy. Lisätietoja tehtävästä antaa Heidi Murro, p. 044 987 2851 Talent Center Oy Tarjoamme kokonaisvaltaisen ratkaisun yrityksen henkilöstötarpeisiin. Meidän asiantuntijamme voivat vastata yrityksen henkilöstöhallinnosta kokonaisuudessaan tai toimia yrityksen henkilöstöhallinnon tukena valituissa kokonaisuuksissa. Meillä on pitkä kokemus suorahauista, headhuntingista sekä soveltuvuusarvioista ja kykytestauksista. Lisäksi välitämme myös ammattitaitoisia vuokratyöntekijöitä, jotka käyvät läpi huolellisen valintaprosessin. Luottamus, huolellisuus ja erinomainen työntekijäkokemus ovat kaikessa tekemisessämme keskeisiä arvojamme. Lisätietoja meistä löydät nettisivuiltamme [www.talentcenter.fi](http://www.talentcenter.fi). Sähköposti: Sijainti: Konepajanranta 4, Pori

Translated