Haemme paloesimiestä virkasuhteeseen Muonion pelastusasemaryhmään/Kolarin pelastusasemalle. Muonion pelastusasemaryhmä palvelee Kolari-Muonio-Enontekiö alueella. Työvuoro koostuu tällä hetkellä 1-3 henkilön vuorovahvuudesta, Lapin pelastuslaitoksen tavoitteena on saada kasvatettua pelastusasemaryhmien työvuorovahvuutta kokoaikaisesti 1+3 henkilöön. Työvuorosi tulet tekemään pääsääntöisesti Kolarin tai Äkäslompolon pelastusasemilta, mutta tarvittaessa myös Muonion, Hetan ja Kilpisjärven pelastusasemilta. Kelpoisuusehtona on valtioneuvoston asetuksen 407/2011 6 § 2 momentin mukainen pätevyys. Tehtävässä edellytetään BC-luokan ajokorttia, Firefit- indeksin pitää olla vähintään 3 tai pelastustoimikelpoisuus taso 1. Paloesimiehen työnkuva on monipuolinen ja pitää sisällään mm. pelastusasemaryhmän työvuorosuunnittelua, päätoimisen ja sopimushenkilöstön työvuoro- ja viikkokoulutuksien järjestämistä sekä niiden suunnittelua. Toimit myös pelastusaseman asemamestarin sijaisena hänen poissa ollessaan. Lisäksi paloesimies suunnittelee ja kehittää pelastusaseman ja pelastusasemaryhmän uusia toimintamalleja yhdessä asemamestarin ja pelastusasemaryhmän palomestarin sekä muun henkilöstön kanssa. Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa työnkuvaasi omien vahvuuksiesi, mielenkiintosi sekä osaamisesi mukaisesti. Tehtävänä on toimia pelastusasemaryhmän päivystävänä ryhmänjohtajana sekä tilannepaikan johtajana sekä muut pelastusasemaryhmän ja pelastusalueen tehtävät ja erikseen sovittavat vastuualueet. PEKE, MAPITARE ja PRONTO -järjestelmien tuntemus sekä virkaurallasi aikaisempi tuntemus sopimuspalokuntatoiminnasta voidaan katsoa eduksi. Tehtäviin kuuluu myös turvallisuusviestintää eri kohderyhmille. Valinnassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen tehtävän vastaanottamista annettava suostumus suppeaan turvallisuusselvitykseen. Työterveyshuollon sopivuuslausunto ja huumausainetestitodistus vaaditaan. Työaika on poikkeusluvan mukainen työaika. Palkkaus määräytyy paikallissopimuksen mukaan (kokonaispalkkaus). Tule huippuhommiin hakemalla tehtävää Kuntarekry-sivuston kautta viimeistään 20.2.2026 klo.15.00! Virka täytetään viimeistään 1.5.2026 tai sopimuksen mukaan.