Rinnekodit on työntekijöidensä kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva työpaikka. Rakennamme yhdessä arvostavaa ja yhdenvertaista työkulttuuria, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä.Haemme nyt sote-alan osaajia kahteen määräaikaiseen ohjaajan tehtävään 2.2.-30.9.2026 väliseksi ajaksi. Tervetuloa Rinnekodit Kaskeen!Rinnekodit Kaski sijaitsee Helsingin Suutarilassa rauhallisella omakotialueella. Kasken yksikkö on jaettu kolmeen ryhmäkotiin, joissa on yhteensä 18 asuntoa. Tarjoamme ympärivuorokautista palveluasumista aikuisille kehitysvammaisille henkilöille. Asiakkaidemme ikäjakauma on 50-90 vuotta.Tavoitteemme on tukea asiakkaidemme toimijuutta ja osallisuutta heidän omassa arjessaan. Asiakkaidemme toimintakyky vaihtelee ja jokainen heistä on omanlaisensa persoona. Tällaisena haluamme asiakkaamme myös kohdata; meillä jokainen on juuri oikeanlainen omana itsenään!Tehtävä ja sen tavoitteetOhjaajan tehtävässä olet avainroolissa asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden tunnistamisessa ja laadukkaan hoidon varmistamisessa. Työskentelet ammattitaitoisella otteella asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen ja hänet arvostavasti kohdaten.Vaikka arjessamme on tietyt rutiinit, jokainen päivä on erilainen. Kaskessa työ koostuu suureksi osaksi hoitotyöstä asiakkaiden hyvinvoinnin eteen. Työnkuvasi koostuu myös esimerkiksi asukkaidemme toimintakyvyn tukemisesta sekä ylläpitämisestä, lääkehoidosta, raportoinnista sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta sekä yhteistyöstä asukkaidemme tukiverkostojen kanssa. Perushoidon lisäksi Kasken vahvuutena on saattohoito-osaaminen. Tarjoamme hyvän perehdytyksen ja erilaisia koulutuksiasujuvan työskentelyn varmistamiseksi.Läsnäolosi on tärkeää – asiakkaan aito kohtaaminen ja kommunikaation sekä itsemääräämisoikeuden tukeminen ovat merkittävä osa tehtävääsi. Meille pienetkin onnistumiset ovat suuria, oli kyse sitten mielekkään kokemuksen aikaansaamasta hymystä tai onnistuneesta ruokailuhetkestä. Paras palaute hyvin tehdystä työstä välittyykin asiakkailtamme usein ilmein ja elein!Odotamme sinulta:sote-alan tutkintoa (esim. lähihoitaja) ja Valvira Suosikki -rekisteröintiävalmiutta kolmivuorotyöhönsuomen kielen perusosaamista, jota tarvitset kirjaamisessa ja asiakkaiden kohtaamisessaaitoa kiinnostusta kohdata asiakkaamme yksilöllisesti tuoden iloa heidän elämäänsäkehitysmyönteisyyttä ja uteliaisuutta oppia uuttahyviä vuorovaikutustaitoja sekäjoustavaa ja myönteistä asennettalääkehoidon koulutusta ja voimassa olevia love-suorituksia tai valmiutta suorittaa lovet koeajan kuluessahygieniapassiaRinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.Tarkistamme rikosrekisteriotteen tehtävään valitulta lainsäädännön (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta) tarkoittamalla tavalla ennen työsuhteen solmimista. Rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.Työyhteisö ja kulttuuriTyöyhteisöömme kuuluu lähihoitajia, sairaanhoitajia, erityisohjaajia, kodinhuoltaja sekä esihenkilönäsi toimiva palveluyksikön johtaja. Esihenkilösi on sitoutunut tukemaan sinun ja koko työyhteisön kehittymistä valmentavalla otteella – kannustaen, palautetta antaen ja huolen hetkellä kuunnellen. Rohkaisemme toisiamme kasvamaan sekä omilla poluillamme että yhdessä!Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet. Työyhteisön arkea ohjaa lisäksi yhteisesti laaditut Kasken pelisäännöt. Näitä yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan, turvallisen ja viihtyisän työyhteisön, jossa jokainen voi olla oma itsensä.Kaskessa voit vaikuttaa työsi sisältöön omien vahvuuksien mukaan. Meillä on avoin sekä huumorintajuinen ilmapiiri ja meillä jokainen saa olla oma itsensä. Kun Kasken ovesta astuu sisään on ensitunne usein lämpö ja kodinomaisuus.Tule sinäkin luomaan asiakkaillemme mielekästä arkea ja osaksi asiakaslähtöistä tiimiä!Tarjoamme sinulle:palkkaluokan G22 mukaisen palkkauksen (2495,24-2825,05 € + yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät)liikunta- ja kulttuuriedunmonipuolisen työterveyshuollon ja laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksenyhteisöllisen työvuorosuunnittelun tukemaan työn ja vapaa-ajan tasapainottamistaoman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksenmahdollisuuden hyödyntää osaamistasi ja vahvuuksiasimahdollisuuden osallistua urasparraukseenmahdollisuuden hakea kauttamme asuntoa pk-seudultaTyöpaikan hakeminen ja rekrytoinnin eteneminenVoit jättää hakemuksesi helposti vastaamalla muutamaan kysymykseen. Toivomme, että jätät hakemuksesi suomeksi. Hakuaika päättyy 6.2.2026 – voimme kuitenkin sulkea rekrytoinnin jo ennen tätä oikean henkilön löytyessä. Toivomme, että pystyisit aloittamaan tehtävässä mahdollisimman pian.Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:Palveluyksikön johtaja Mari Kunnas, arkisin 9-15 puh. 050 535 8747tai sähköpostitse Lue meistä lisää nettisivuiltamme:Rinnekodit KaskiRinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900 sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia.www.rinnekodit.fi#sydänmukana #elämänpoluilla