Lahden kristillisen koulun kannatusyhdistys ry. hakee Lahden kristilliselle koululle luokanopettajaa 1.8.2026 alkaen toistaiseksi. Lahden kristillisessä koulussa on n. 170 oppilasta vuosiluokilla 1-9 ja oppilasmäärä on kasvanut noin 5% vuosittain. Etsimme kykenevää ja sovinnollista tiimityöntekijää, joka osaa toimia muuttuvissa tilanteissa. Arvostamme monipuolisia työtapoja sekä johdonmukaisuutta kaikessa kasvatustyössä. Toivomme positiivista asennetta ja kykyä tehdä yhteistyötä. Työkieli on suomi. Koulumme opetus järjestetään ihan luokkatiloissa jatkossakin. Tarjoamme jokaiselle tytölle ja pojalle kasvurauhan ilman ideologista painetta. Palkitsemme heitä kristillisten arvojen mukaisesta toiminnasta, sillä uskomme kristillisten arvojen antavan hyvät edellytykset työelämässä ja ihmissuhteissa pärjäämiseen. Opetamme esimerkiksi, ettei luotettavuus liity valvontaan vaan sisäiseen valintaan toimia oikein riippumatta kiinnijäämisen riskistä. Opettajalla on hyvä mahdollisuus ohjata lapsi oikealle tielle siten, ettei hän poikkea siltä vanhanakaan. Lukkosepällä ja murtovarkaalla on aika taidot lukoista. Toinen toimii asiakkaan hyväksi päivisin, toinen asiakkaansa vahingoksi öisin. Tuossa erottavana tekijänä on arvot ja monesti myös maailmankatsomus. Teemme työtä saadaksemme lisää hyviä lukkoseppiä. Kelpoisuusvaatimukset: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetus nro 986/1998. Opetuslupamme ja opetussuunnitelmamme edellyttää Lahden kristillistä koulua pitämään kristillisyyttä esillä läpäisyperiaatteella. Opettaja sitoutuu toteuttamaan opetussuunnitelmamme mukaisesti kuvattua kristillisyyttä aamunavauksista juhliin sekä sitoutuu pitämään esillä koulumme valitsemia arvoja (kiitollisuus, luotettavuus ja sinnikkyys) kaikessa toiminnassaan. Palkkaus yksityisen opetusalan TES:n mukaan. Hakija kuvaa hakemuksessaan henkilökohtaista kiinnostusta ja sitoutumista kristillisen kasvatuksen edistämiseen sekä hyviä oppilaan kohtaamisen taitoja vastaamalla seuraaviin kysymyksiin: miten toteuttaisit työssäsi kristillistä kasvatusta? kuvaa esimerkki onnistuneesta ja vähemmän onnistuneesta nuoren kohtaamisesta (nimettömästi) ja pohdi mikä meni hyvin/huonosti kummassakin. Vapaamuotoiset hakemukset tulee jättää perjantaina 13.2.2026 klo 16.00 mennessä sähköpostitse osoitteeseen: tai toimittaa osoitteeseen Lahden kristillinen koulu Teinintie 4 15200 Lahti. Myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida. Viestin aiheeksi / kirjekuoreen merkintä "luokanopettajan tehtävä". Hakemukseen tulee liittää ansioluettelo tai CV sekä suosittelija/suosittelijat yhteystietoineen. Hakijoilta toivotaan valmiutta päästä haastatteluun hakemuksen jättämisen jälkeen, jo ennen hakuajan umpeutumista. Hakemusasiakirjoja ei palauteta. Valituksi tulleen hakijan on ennen valintapäätöksen vahvistamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote sekä lääkärin tai hoitajan todistus terveydentilastaan ja esitettävä alkuperäiset pätevyyden osoittavat todistukset. Koeaika on kuusi kuukautta.