Lastensuojeluun sijaishuoltoon avautuu sosiaalityöntekijän virka. Työskentely meillä tarjoaa työn monipuolisten ja haastavien tehtävien parissa, mukavassa tiimissä.
Lännen lastensuojelu sijaishuollon tiimiin kuuluu Hyvinkää ja Nurmijärvi.
Sosiaalityöntekijänä tehtäviisi kuuluu sijaishuollossa olevien asiakaslasten (30) asioista vastaaminen; tukitoimien suunnittelu, toteutus ja arviointi yhdessä asiakkaan kanssa asiakassuunnitelman mukaisesti sekä perheen jälleen yhdistämisen arviointi.
Työn tukena on säännöllinen työnohjaus sekä tiimin ja esimiehen tuki. Hyvinkää ja Nurmijärvi sijaishuollon yksiköstä vastaa sijaishuollon esihenkilö ja tiimissä työskentelee kuusi sosiaalityöntekijää ja sosiaaliohjaaja, joka tekee vanhemmuuden tukityötä sekä kaksi perhehoidon sosiaaliohjaajaa. Lisäksi Keusoten lastensuojelun tukirakenteet, kuten moniammatillinen asiantuntijaryhmä, asiakasohjausryhmä, erityisasiantuntija sekä lakimiespalvelu ovat käytettävissä.
Olemme perheystävällinen työnantaja, joten pyrimme mahdollistamaan arjen ja työn yhteensovittamisen joustavilla työajoilla sekä etätyöllä. Työpaikka sijaitsee Hyvinkään Renton perhekeskuksessa, lyhyen kävelymatkan päässä juna-asemalta. Sosiaalityöntekijällä ei ole erillistä omaa työhuonetta.
Tehtävään edellytettävä kelpoisuus
Hakijalta edellytämme ja toivomme
Lisätiedot tehtävästä antaa Sijaishuollon (lännen tiimi) esihenkilö Päivi Jokinen, p. 050 497 0461,.
Lisätiedot palvelussuhteesta ja tehtävään esitettävät selvitykset
Hakuaika päättyy 29.1.2026 kello 14.00.
Keski-Uudenmaan Hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan alueella. Alueellamme on asukkaita noin 200 000 ja meillä työskentelee noin 4000 ammattilaista. Tutustu Keusoteen työnantajana www.keusote.fi/rekry.